perjantai 19. heinäkuuta 2013

Aurinko paistaa ja vettä sattaa

Minä olen kesäihminen, rakastan lämpöä ja aurinkoa. Ja tämä kesä onkin ollut ihan huippu. Aurinko ja lämpö on hellinyt ja sadepäivien määrän voi laskea sormin. Siksi kai eilinen sadepäivä, tai pikemminkin ei ihan niin aurinkoinen päivä (ei nyt ihan sadepäiväksi voi kutsua, kun aurinko paistaa ja silloin tällöin saattaa muutama pisara taivaalta ropsahtaa), oli ihan tervetullut. Melkein jo ehti kaipaamaan sellaista päivää, jolloin ei olisi pakko mennä ulos koko päiväksi ja voisi välillä ihan hyvällä omallatunnolla vain olla ja puuhailla sisällä. ("Pakko" eli ei vain raaski olla sisällä, kun kohta kuitenkin on taas aina kylmää ja pimeää...)

Ihanaa, kun voi olla vähän sisälläkin. Voi pestä pyykkiä ja ryhdistää vähän kotia, virkkaillakin pikkuisen. Ja pitkästä aikaa oli aikaa askarrellakin. Kesän aikana kun ei ole kovin paljon tullut askarreltua paperisilppua ihmeellisempiä taideteoksia. Askarteluidea lähti, kun isoveikka leikki puistossa oksalla, joka oli hänen robottihirviönaamari. Se upea oksa olisi tietenkin pitänyt ottaa kotiin, mutta olin tylsä mutsi ja oksa piti jättää puistoon. Yritin kuitenkin pehmittää tylsyyttäni ja lupasin, että kotona askarrellaan sisäleikkiin sopiva hirviönaamari.

Eipä siis muuta kuin tuumasta toimeen. Tutkittiin äidin aarrearkkua (eli askartelusäläkaaosarkkua) ja etsittiin tarpeellisia juttuja robottihirviönaamariin. Mukaan tarttui paperia, pahvia, liimaa, sormivärejä, liituja, jotain rautalangan tapaista, puuhelmiä ja kimalleliimaa (joka muuten oli ehdoton suosikki prinsessavaihetta elävälle 3-vuotiaalle pojalle: "Äiti tämä on niin ihanan kaunista!"). "Nyt meillä on kaikki mitä tarvitaan. Sit tee tästä mulle sellainen kulmikas, ei pyöree, sellanen millasia avaruusrobotit yleensä on. Ja tee vielä silmät ja hirviöirvistyskin."

Jätkällä oli siis selvä visio, mitä tehdään. Äidillä oli vähän vaikeuksia hahmottaa joitain juttuja. Toinen selittää äidille ääni väristen: "No sit siihen tarvitaan sellaiset jutut, ku siinä puiston jutussakin oli!!!" Äiti näki siinä "puiston jutussa" oksan, josta rokkui pari nuupahtanutta lehteä. Yhteisymmärrys ei siis ollut ihan saumatonta ja pojan turhautuminen äidin tyhmyyteen ja äidin viime aikoina kovin lyhyeksi kutistunut pinna tekivät askarteluhetkestä mitä idyllisimmän. Mutta onneksi äiti hoksasi, että naamariin tarvittiin siis antennit, koska "yleensä hirviöroboteilla on sellaset".

Idyllisen askarteluhetken kruunasi tietysi pikkuveikka, joka olisi kovasti halunnut osallistua askarteluun ja muun muassa kiipeili pöydälle, pyyhki maalia paitaan ja söi kimalleliimaa sekä jaksoi keskittyä ehkä minuutin äidin yrityksiin harhauttaa keskittymään johonkin omaan, sallittuun askartelupuuhaan.

Oli tämä ainakin lapsilähtöinen projekti. Ja ihan mukavaa "sadepäivän" puuhaa.

Avaruushirviörobottinaamarit (tai jotain sinnepäin).

Isoveikan ihanasti kimaltava, kulmikas, kolmen antennin avaruushirviörobottinaamari.

Pikkuveikka malttoi jonkun aikaa piirrellä liiduilla isoveikan askallessa ja taideteoksesta saatiin hänellekin oma hieno hirviönaamari.

"ÄÄÄÄÄRRRHH!"

2 kommenttia:

  1. En kestä! Suloiset naamarit! Pitäähän joka pojalla nyt olla avaruushirviörobottinaamari! ;)

    - Martsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin! Tarttis varmaan itsellekin askarrella tommonen! :)

      Poista