Tänään juhlittiin yhdet 1-vuotis-, yhdet 2-vuotis- ja yhdet 3-vuotissynttärit. Yhtä juhlaa siis koko päivä. 2-vuotiaalle neitokaiselle pyöräytin synttärilahjaksi Pikku Myy kakun. (Kiireisestä aikataulusta johtuen, kuvatkin ovat juhlahumussa näpsäistyjä.) Toiveena oli gluteeniton kakku, ei mitään kermakakkua eikä myöskään sokerimassalla kuorrutettua kakkua. Koristeeksi toivottiin Myytä ja auringonkukkia. Muuten sitten sainkin aika vapaat kädet, joten juustokakulla mentiin taas. Tällä kertaa sitruunainen versio, mutakakkupohjalla ja suklaakuorrutteella.
Gluteeniton mutakakkupohja
(ohje täältä)
200 g (gluteenitonta) tummaa suklaata
200 g voita (ei leivontamargariinia)
3 dl sokeria
5 kananmunaa
1 rkl gluteenitonta jauhoa
Pilko voi ja suklaa ja sulata ne erittäin miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita tasaiseksi. Poista liedeltä ja sekoita joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Lisää lopuksi jauho.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia, hieman vuoan koosta riippuen. (Pienessä vuoassa kannattaa paistaa kauemmin, koska kakusta tulee paksumpi.)
Kakku saa hölskyä vielä kevyesti keskeltä, kun otat sen pois uunista. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään yön yli. Kakun voi hyvin tehdä jo 2-3 päivää etukäteen.
Tein kakun 26cm vuokaan. Täytteeksi tein 1,5-kertaisen satsin sitruunajuustokakkua, johon lisäsin tilkan keltaista elintarvikeväriä. Kakun kuorrutin vielä suklaalla (130g gluteenitonta tummaa suklaata, 3/4dl kermaa ja nokare voita). Koristeet näpertelin sokerimassasta.