lauantai 31. maaliskuuta 2018

Pääsiäinen 2018

Blogi on elänyt hiljaiseloa sairastelun keskellä. Pari kakkuprojektiakin on täytynyt perua sairastelun vuoksi. Ihan meinaa mökkihöperyys iskeä kun tuntuu, että kaiket päivät vietetään vaan neljän seinän sisällä. Eikä energiaa ole riittänyt bloggaamiseenkaan. Nyt suklaamunaöverien energialla kokosin blogiin pienen pääsiäispläjäyksen tämän vuoden pääsiäisjutuista.


Harkitsin tänä vuonna jättäväni rairuohon istuttamisen kokonaan, koska epäilin yksivuotiaan pyörremyrskyn sabotoivon homman hetimiten. Sitten keksin näpertää parit naruamppelit, joihin ripustin hillopurkit kukkaruukuiksi. Ei pitäisi tuon pienen apinan näihin päästä käsiksi, vaikka näppärä kiipeilijä onkin. Ja koska on niin so last season istuttaa ruohot multaan, mekin laitettiin tänä vuonna ruohot kasvamaan pumpuliin. Vaihtoehtoina on näkynyt viime vuosina niin talouspaperi kuin vaipansisustakin.


Virpomassakin käytiin palmusunnuntaina. Tämän vuoden juttu oli, että jokaisesta oksasta löytyi piipunrassista ja puuhelimistä tehty pääsiäispupu. 


Yhteen pupuun tarvitaan kaksi puuhelmeä ja yksi piipunrassi. Ensiksi piipunrassi taitekaan keskeltä.


Sitten päät taitetaan alas, vähän kuin sydämen muotoon.


Mutkista syntyy pupun korvat. Tämän jälkeen lisätään ensimmäinen puuhelmi.


Sitten pupulle voi halutessaan kiepsattuu käpälät.


Tämän jälkeen lisätään toinen puuhelmi.


Piirretään kasvot ja pupu on valmis!


Käpälät voi myös jättää tekemättä ja lisätä toisen helmen heti ensimmäisen helmen perään.


Kylmän kevään takia pajunkissat olivat kiven alla. Askarteltiin sitten pari virpomisoksaa grillitilikusta, piipunrassista ja paperiteipistä.


Tällainen virpomisoksa sopii myös allergiseen talouteen.


Kuuluuhan pääsiäiseen myös herkuttelu. Parina vuonna on tullut tehtyä kindersuklaakakku lasten toiveesta. Tänä vuonna tein kakun Kinuskikissan ohjetta mukaillen. 


Hyvää Pääsiäistä ja Aurinkoista Kevättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti