sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Ristiäislahja kummipojalle

Minusta tuli kaksi viikkoa sitten kummitäti. Lahjaksi kummipojalle olin tilannut kummilusikan, joka kylläkin hiukan myöhästyi virallisista kemuista. Lusikkaa kantamaan virkkasin norsukaverin.


Pohdin tovin, mitä haluaisin ristiäislahjaksi antaa näin kumminroolissa vieläpä. Halusin jotain pientä vauvalle käyttöön, mutta myös jonkin muistoesineen ja päädyin klassiseen kummilusikkaan.

Meidän isoveikan ja kummipojan lusikat.

Harkitsin myös näitä vaihtoehtoja lahjaksi:

Vauvaconverset, jokaisella merkkitietoisella vauvalla tulisi olla.

kuva täältä

Arkku, johon voisi kerätä kaikki vauvavuoden muistot. 


Kuva täältä.

Erilaiset klassikkokirjat, joita jokaisesta lapsiperheestä tulisi löytyä.
Esimerkiksi Tiitiäisen Satupuu tai Tammen kultaiset kirjat 

Kuva täältä.
   
Klassikkolelut,
kuten Sohvi kirahvi, Ainu ensipupu, puulelut jne.

Kuva täältä.

Lasten asitasetit. Tällaisia olen itse toivonut molemmille pojilleni.
Käytännölliset (jos raaskii käyttää) ja toisaalta pitkään muistona säilyvät.

Kuva täältä.


Tässä siis muutama ristiäis/nimiäslahjavinkki muillekin, jos joku kaipaa muutakin ideaa kuin kultasepänliikkeistä löytyvät hopeiset säästölippaat ja kehykset.


lauantai 1. helmikuuta 2014

Raaka-herkkukokeilu: kookos-mantelipallot

Se on helmikuun eka päivä. Takana 31 tai rehellisyyden nimissä 30 herkutonta päivää (yhtenä päivänä söin pullaa). Sokerikoukku alkaa helpottaa. Enemmän kuin sokeria, himoitsen leipomista. Onneksi tammikuulle osui synttäri- ja ristiäisleipomisia, ikinä en olisi selvinnyt kuukautta leipomatta!

Helmikuun ekan päivän herkut:



Kookos-mantelipallot
(raaka)

6 taatelia
2rkl vettä
1dl mantelirouhetta
2dl kookoshiutaleita
2rkl raakakaakaojauhetta
2/3dl kookosöljyä

Soseuta taatelit ja vesi. Mittaa joukkoon kuivat aineet ja sekoita. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen kookosöljy ja nypi taikina tasaiseksi. Pyörittele taikinasta palloja ja pöyrittele ne kookoshiutaleissa. Säilytä viileässä.

Tein tämän hatusta ja ihan hyviä tuli. Saattavat vaatia vielä jatkojalostusta, mutta päätin kuitenkin raapustaa reseptin tänne, koska se vihreä post it-lappu, jolle reseptin kirjoitin ehtii kuitenkin hävitä ennen seuraavaa kokeilua.


Vaikka herkuton tammikuu on ohitse, yritän jatkossakin pitää yllä kultaista keskitietä herkkujen suhteen. Vaikka se onkin vaikeaa tällaisella kaikki tai ei mitään tyypille. Lisäksi pyrin välttämään pitkälle käsiteltyjä raaka-aineita, etenkin valkoista venhäjauhoa ja sokeria. Näissäkään terveellisissä herkuissa ei kumpaakaan ole. Mitään laihduttajan ruokaahan nämä eivät kuitenkaan ole, kaloreita kuin suklaassa, mutta ravintosisältö fiksumpi. Lisäksi palleroiset ovat aika täyttäviä, eikä näitä ihan hirvittävää määrää voi syödä.


maanantai 27. tammikuuta 2014

Onnea on... uusi virkkuukoukku!

Se tunne, kun intoa pihisten ryhtyy virkkaamaan kuteista jotain ja muutaman kierroksen jälkeen käy näin:



Tai näin:


Uhrattu on ainakin kolme tai neljä muovista koukkua ja yksi bambukoukku. Mistään paikallisesta käsityöputiikista ei löytynyt metallista isoa virkkuukoukkua, mutta intenetin ihmeellisestä maailmasta sain tilattua kaksikin koukkua. Kasi koon koukut olivat valitettavasti loppu, mutta eiköhän näillä alkuun pääse ja toivottavasti ihan loppuun astikin, ihme on jos onnistun tällaisen katkaisemaan. 


Ei mulla oikeestaan muuta, nyt sohvan nurkkaan virkkaamaan. Jei!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tuorepuuroilua ja tattarifanitusta

Kun kaikki muut viettävät tipatonta tai vegaanista tammikuuta (näissä ei hirveästi haastetta absolutistille vegaanille), niin täytyy sitä joku haaste heittää ja se on tietenkin se herkkulakko. Ennen joulua elämä oli varsin makeaa. Tammikuussa on hyvä taas päästä irti sokerikoukusta ja löytää kohtuus herkkutteluunkin. Ja ihan hyvin on sujunut, kahta pullaa lukuun ottamatta.

Aluksi ajattelin, että voisin elää tammikuun myös raaka-ravinnolla, mutta totesin, etten pysty siihen keskellä paukkuvia pakkasia. Minä vain yksinkertaisesti kaipaan lämmintä sosekeittoa tai aina yhtä ihanaa linssikeittoa, kun on ensiksi reippailut lasten kanssa kirpsakassa säässä. Jonkin verran kuitenkin olen palautellut mieleeni raaka-ravintoherkkujakin, kuten tuorepuuroja.

Tattarit ja taatelit likoamassa.
Tuorepuuroja voi tehdä monella tavalla ja soveltaa ja maustaa makunsta ja mielikuvituksensa mukaan. Tässä vinkkejä oman tuorepuuron kokoamiseen. Tarvitaan:

1.Neste: vesi, mehu, soija/kaura/riisi/mantelimaito

2.Rakenne: pähkinöitä, manteleita, siemeniä, suurimoita, hiutaleita

3.Lisää makua: taatelia, viikunaa, kaakaojauhetta, carobjauhetta, mausteita (kanelia, kardemummaa jne), yrttejä, vaniljaa, hunajaa, marjajauheita

4."Sattumia": marjoja(tuoreita, kuivattuja, jauheena), pähkinöitä, hedelmiä (tuoreita tai kuivattuja), kaakaonibsejä

5.Ekstraa: proteiinijauhetta, superfoodeja kuten goji-marjoja(kuivattuna tai jauheena), spiruliinaa tai vehnänorasta jne.

Tee puuro joka on hyvä sellaisenaan tai herkuttele marojojen, mehukeiton tai marjasoseen kanssa tai miten puurosi tykkäät nauttia. Tuorepuurot ovat helppoja ja nopeita ja sopivat aamupalaksi, välipalaksi, iltapalaksi, kevyksi lounaaksi, töihin evääksi... Ei muuta kuin testailemaan!

Oma suosikkini on tuorepuuro tattarisuurimoista. Tattari on melko miedon makuinen, joten sitä on helppo maustaa ja siitä saa tehtyä ihanan samettista puuroa. Lisäksi se on mitä mainion raaka-aine talvipakkasilla, sillä se sisältää paljon glykosidi rutiinia, joka vahvistaa hiussuonien seinämiä ja suojaa näin paleltumilta. Lisäksi tattari on gluteeniton, auttaa korkeaan verenpaineeseen ja se on myös täydellinen proteiinin lähde eli se sisältää kaikki tarvittavat aminohapot.

Auringonkukansiemenet ovat oiva lisä tattarin pariksi, koska ne sisältävät runsaasti valkuaisaineita, B-vitamiineja ja kivennäisaineita. Säännöllisesti syötynä ne auttavat uupumukseen, masennukseen, ärtyneisyyteen ja tarmon puutteesseen. Mutta myös monet muut pähkinät ja siemenet käyvät hyvin!

Taatelit antavat puurolle ihanan makean maun, mutta lisäksi ne sisältävät rynsaasti energiaa, ovat hyvä antioksidanttien ja kivennäisaineiden lähde, niissä on etenkin kaliumia sekä helposti imeytyvää rautaa ja on runsaasti kuitua (ehkäisee ummetusta).


Tässä muutama jo hyväksi havaittu resepti:

Makea tattarituorepuuro
(yksi annos)

1dl tattarisuurimoita
noin 5 taatelia (jos tykkäät makeasta laita enemmän, jos et niin makeasta laita vähemmän)
1-2rkl auringonkukansiemeniä
noin 1dl vettä (niin, että on mieluisan paksuista)
(tl kanelia)

Huuhtele tattarisuurimot hyvin ja laita likoamaan runsaaseen veteen yön yli. Myös taatelit ja auringonkukansiemenet voi liottaa, jolloin niistä tulee pehmeämpiä ja helpommin soseutettavia. Huuhteli tattarit hyvin ja  laita kaikki ainekset kippoon ja soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää vettä vähitellen, jotta saat haluamasi paksuisen puuron.

Tämä puuro on aika perus tattarituorepuuro, jota on helppo lähteä varioimaan makunsa mukaan. Tän puuron avulla mä olen selvinnyt iltaisista "kun lapset ovat menneet nukkumaan makean himoistani" tammikuun herkkulakon aikana.



 Tässä heti yksi variaatio perustattarituorepuurosta. 

Suklaatuorepuuro
(yksi annos)

1dl tattarisuurimoita
noin 5 taatelia (jos tykkää makeasta laita enemmän, jos et niin makeasta laita vähemmän)
1-2rkl auringonkukansiemeniä
noin 1dl vettä (niin, että on mieluisan paksuista)
1rkl carob- tai kaakaojauhetta
sekaan kaakaonibsejä

Huuhtele tattarisuurimot hyvin ja laita likoamaan runsaaseen veteen yön yli. Myös taatelit ja auringonkukansiemenet voi liottaa, jolloin niistä tulee pehmeämpiä ja helpommin soseutettavia. Huuhteli tattarit hyvin ja  laita kaikki muut aineet paitsi kaakaonibsit kippoon ja soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää vettä vähitellen, jotta saat haluamasi paksuisen puuron.




Ja vielä marjaisa versio.


Marjaisa tattarituorepuuro
(yksi annos)

1dl tattarisuurimoita
2 taatelia (antamaan makeutta, taateleiden sijaan voi käyttää myös esimerkiksi hunajaa)
1-2rkl (auringonkukan)siemeniä
1dl marjoja
noin ½dl vettä (niin, että on mieluisan paksuista)

Huuhtele tattarisuurimot hyvin ja laita likoamaan runsaaseen veteen yön yli. Myös taatelit ja auringonkukansiemenet voi liottaa, jolloin niistä tulee pehmeämpiä ja helpommin soseutettavia. Huuhteli tattarit hyvin ja  laita kaikki ainekset kippoon ja soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää vettä vähitellen, jotta saat haluamasi paksuisen puuron.

Vadelmat ovat oiva lisä tuorepuuroon, ne sisältävät paljon C-vitamiinia, kalkkia, kaliumia, rautaa ja magnesiumia. Vadelmat tekevät hyvää muun muassa toipilaille, uupuneille ja vatsavaivoista kärsiville.



lauantai 25. tammikuuta 2014

Yksi ohje, kolmenlaiset virkatut tossut vauvalle

Jos vielä vähän kästitöitä ja virkkailuja. Näihin tossuihin oon jäänyt ihan koukkoon. Tosi kiva pikku puuha ja niin helposti varioitavissa, kuten näissä mun esimerkeissä varren pituudella ja käyttämällä useampia lankoja. Lisäillä voisi jotain koristeita ja yksityiskohtia, vaikka nappeja tai nauhaa nilkan ympärille, itse en ole käytännössä kokeillut, miten nämä pysyy vauvan jalassa, mutta nauhalla voisi kevyesti solmia paremmin. Jos kaipaatte kivaa ja selkeää ohjetta vauvantossuihin, klikkaa

Vartta 6 pylväskerrosta, kuten ohjeessakin.
Vartta yksi kerros kiinteää silmukkaa.
"Saappaat", vartta 5 pylväskerrosta. Pohja ja viimeinen kerros eri värillä.
Näihin piti laittaa koristeeksi nappi, mutta se vähän jäi.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Virkattu unipupu

Edellisessä postauksessa viittasin joulukiireisiin ja virkkausprojekteihin, jotka ovat syöneet aikaa ja innostusta istahtaa ompelukoneen ääreen. Tässä nyt pari tuotosta, jotka virkkasin joululahjaksi jätkien tuoreille serkuille. Idea löytyi täältä. 

 

Tarkkaa ohjetta en taaskaan käyttänyt, mutta jotakuinkin näin:

1. kerros: Pään aloitin tekemällä kuusi kiinteääsilmukkaa lenkkiin.
2. kerros: kaksi kiinteääsilmukkaa jokaiseen silmukkaan.
3. kerros: kaksi kiinteää silmukkaa joka toiseen silmukkaan.
4. kerros: kaksi kiinteää silmukkaa joka kolmanteen silmukkaan.
5.kerros: kaksi kiinteää silmukkaa joka neljänteen silmukkaan.
6.-10.  kerros: yksi kiinteä silmukka joka silmukkaan.
11. kerros: joka neljäs silmukka yhteen.
TÄYTÄ VANULLA
12. kerros: joka kolmas silmukka yhteen.
13.-14. kerros: joka toinen silmukka yhteen niin, että jäljelle jää kahdeksan silmukkaa.
15. kerros: vaihda lahka ja aloita isoäidinneliö. Virkkaa kolme ketjusilmukkaa ja kaksi pylvästä samaan silmukkaan. Virkkaa neljä ketjusilmukkaa, jätä yksi silmukka väliin ja tee seuraan silmukkaan kolme pylvästä. Tee neljä ketjusilmukkaa, jätä yksi silmukka väliin ja tee seuraavaan silmukkaan kolme pylvästä. Tee neljä ketjusilmukkaa, jätä yksisilmukka väliin ja tee kolme pylvästä. Tee vielä neljä ketjusilmukkaa ja yhdistä kierroksen alun pylväsryhmään piilosilmukalla. (tässä siis isoäidinneliön aloitus, neljä pylväsryhmää.)
16.-28. (tai niin isoksi kuin haluat) kerrosta: jatka isoäidinneliötä.
29. kerros: vaihda lankaa ja tee röyhelö. Tee aluksi kolme ketjusilmukkaa ja pylväs samaan silmukkaan. Tee seuraavaan silmukkaan kaksi pylvästä. Tee seuraavaan kahteen silmukkaan yksi kiinteä silmukka. *Tee kaksi pylvästä kahteen seuraavaan silmukkaan. Tee kahteen seuraavaan silmukkaan yksi kiinteä silmukka.* Jatka kierros loppuun.

Tee tassut:
1. kerros: tee lenkkiin 6 kiinteää silmukkaa.
2. kerros: kaksi kiinteää silmukkaa joka silmukkaan.
3.-4. kerros: yksi silmukka joka silmukkaan.
5.-7. kerros: vaihda lankaa ja jatka yksi silmukka joka silmukkaan.
TÄYTÄ VANULLA
8. kerros: joka kolmas silmukka yhteen.
9.-10. kerros: yksi silmukka joka silmukkaan.
11. kerros: kavenna umpeen.

Tee korvat:
1.kerros: tee lenkkiin 6 kiinteää silmukkaa.
2.kerros: tee kaksi kiinteää silmukkaa joka toiseen silmukkaan.
3.-4.kerros: yksi silmukka jokaiseen silmukkaan.
5. kerros: tee kaksi silmukkaa joka kolmanteen silmukkaan.
6.- noin 15.(kuinka pitkät korvat haluut) kerros: aina yksi kiinteä silmukka yhteen silmukkaan.
Kavenetele ja päättele, korvia ei täytetä.

Omepele tassut ja korvat kiinni "vartaloon" ja kasvot tein muutamalla pistolla mustaa lankaa.

Ohje on siis hyvin sillai suurin piirtein, enkä takaa sen oikeellisuutta, kun teen tän ite aika hatusta ja ilman tarkkaa ohjeiden seuraamista, etenkin tassut ja kovat teen vartaloon sovitellen ja fiiliksen mukaan. Toivottavasti tästä kuitenkin saa ajatuksen miten homma toimii.


tiistai 21. tammikuuta 2014

15 minuutin mekko

Ompeluharrastus on ollut taas jäissä. Monestakin syystä. Joulukiireitä, synttäreiden järkkäilyä, virkkausprojekteja, leipomusprojekteja, liian innostuneita avustajisa, jotka ovat tunkemassa sormiaan neulan alle... ja kai vähän inspiraation puuttettakin. Mutta facebookin kautta bongasin Tyrnifarmarit- blogissa Viidentoista minuutin Zero Waste mekon, joka oli kyllä niin simppeli ja kiinnostava, että herätti pitkästä aikaa ompelukärpäsen. Juuri sopiva välipala flunssasisäpäivän puuhaksi.


Meni tässä vähän kauemmin kuin 15 minuuttia, kun huolittelin hihansuut, kauluksen ja helman kaksoisneulalla. Kangasta käytin noin 1,5 metriä. Tuli inauksen liian lyhyt, pikemminkin tunika kuin mekko, mutta aika kiva silti.

Kuvista kiittäminen kolmevuotiasta hovivalokuvaajani.