sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Nimiäskakku ja -muffinssit


Tätä pikkujouluviikonloppua päästiinkin viettämään hieman erilaisissa tunnelmissa kuin yleensä, nimittäin suloisen minimimmin nimiäisiä juhlistaen. Juhlat olivat oikein kauniit ja onnistuneet. Pojatkin osasivat käyttäytä  (lue: ujostelivat ja kun meno meinasi alkaa kiihtymään olikin hyvä aika lähteä kotiin) enkä minäkään mennä vollottanut koko tilaisuutta, vain musiikkiesityksen aikana (mutta voiko kukaan äiti-ihminen olla itkemättä, jos nimiäisissä lauletaan Minä suojelen sinua kaikelta?).


Sain kunnian askarrella makeita tarjottavia juhlaan. Väritoiveina oli fuksiaa ja valkoista. Tarjottavista toivottiin myös gluteenittomia. Muffinssit tein gluteenittomina sekä vagaanisina (hieman haastetta tehdä munaton, maidoton ja gluteeniton leivos).

Gluteenittomat, munattomat, maidottomat suklaamuffinssit

2dl soijajugua (käytin Nordicin vaniljaa)
2dl sokeria
100g margariinia (laktoositon sunnuntai)
2dl gluteenittomia jauhoja (Sunnuntain vaaleita)
1/2dl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
noin200g suklaata

Sekoita jugurtti, sokeri ja sula margariini. Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja lisää seos taikinaan. Sulata noin 150g suklaata ja sekoita taikinan joukkoon, rouhi vielä noin 50g sekaan "sattumiksi". Lusikoi (mini)muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa noin 10minuuttia (isompia tietenkin pidempään, noin 15min).

Näistä tuli oikein makoisia, ei lainkaan sellaisia sitkeitä tai murenevaisia, niin kuin gluteenittomat leivonnaiset välillä ovat. Kuorrutteeksi tein väritoiveesta (fuksianpinkkiä ja valkoista) valkoisen kuorrutteen tofutista ja soijavispistä, jonka maustoin tomusokerilla ja vanilijalla. 


Edellisistä tilauskakuista olikin vierähtänyt jo tovi, varmaan parisen kuukautta. Olikin ihan superihanaa päästä pitkästä aikaa vähän näpertämään. Koska gluteenittomista leivoksista minulla on vähemmän kokemusta, päätin turvauta valmiiseen kakkupohja ohjeeseen, jonka löysin täältä.

Hyvä gluteeniton kakkupohja:

6 kananmunaa
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl gluteenittomia jauhoja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan. Sekoita kevyesti nostellen sekaisin. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 150 asteessa noin 45 min uunista riippuen. Voit kokeilla kakun kypsyyttä vaikkapa coctailtikulla. Kun taikinaa ei enää tartu tikkuun, kakku on kypsä.

Kakusta toivottiin ei niin makeaa, joten täytteeksi tein vadelmarahkaa. Kuorrutin kakun vaahtokarkinmakuisella massalla ja koristelin fuksianvärisillä perhosilla. Myös nimen tein fuksianvärisestä sokerimassasta kirjainmuottien avulla. Lisäksi kakun koristeeksi toivottiin jalanjälkiä. Sain mallin pienen neidon jälanjäljistä, joista tein sapluunan ja sapluunan avulla maalasin kakkuun päivänsankarin omat jalanjäljet pinkillä pastavärillä (joka nimestään huolimatta oli enemmin punainen). Olin kakkuun oikein tyytyväinen. Tuo kakkupohja oli oikeasti hyvä, ei erottanut gluteenittomaksi. Kuorruttaminen ja koristeetkin onnistuivat. Ainoa mikä jäi hiukan harmittamaan oli tuo väärän värinen pastaväri, mutta huomasin sen liian myöhään, enkä enää ehtinyt toisenlaistakaan hankkimaan.


lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulukalenteri

Meillä on koko viikko laskettu päiviä siihen, että Tonttu Toljanteri alkaa. Enää yksi yö! Miten pitkä kuukausi tästä tuleekaan, kun eka pitää laskea päiviä koska avataan joulukalenterin eka luukku ja sitten on vielä 23 luukkua jäljellä!


Viime jouluna ompelin tällaisen kalenterin. Mutta tänä jouluna se ei löytänytkään sopivaa paikkaa, eikä tyyliltäänkään oikein miellyttänyt, joten askartelin täksi jouluksi hiukan eri tyylisen kalenterin.





Taittelin taskut valkoisesta kartongista, liimasin palan kuviopaperia ja lisäsin päivän numeron. Kiinnitin taskus pienillä pyykkipojilla mustaan hamppunaruun.



Viime vuonna ompelin jouluisen lorupussin ja askartelin 24 jouluista lorukorttia. Nyt kun olen esitellyt kuinka viitseliäs äiti olen, voinkin todeta, että tämän vuoden joulukalenteriin ei ole vielä mitään täytettä. En ole osannut päättää kerätäänkö tänä jouluna vielä lisää joululoruja vai tekisinkö sittenkin tänä vuonna talvilorupussin talviloruineen. Tai sitten puuhakalenterikin olisi kiva, siis sellainen, että luukusta paljastuisi aina jokin kiva jouluinen puuha, jota voisi sinä päivänä tehdä (esim. leivotaan pipareita, käydään markkinoilla, askarrellaan lumihiutaleita jne.) No onhan tässä vielä aikaa.


maanantai 11. marraskuuta 2013

Isi, iskä, ihi, ikkä

Isänpäivä pääsi taas yllättämään. Joka vuosi sama homma. Mukamas hyvissä ajoin alkaa miettimään, miten sitä isiä ja isoisejä muistaisi, mutta kuitenkin huomaa viimeisinä iltoina askartelevansa kortteja ja lahjoja. Tänänkin vuonna minulla olisi ollut poikien kanssa hyvä aika askarella ja salamyhkäillä isin työreissujen aikana, mutta kuinkas sitten taas kävikin niin klassisesti, että pari päivää ennen isänpäivää yritettiin salamyhkäisesti löytää sopivaa koloa askarteluille.

Rakkautta ja onnea, sydämien ja onnenapiloiden muodossa. Ja yksi Pumpkin King...
Korttien lisäksi askarreltiin työn takia reissaavalle isille "matkaperhealbumi".
Valokuvatkin saatiin aikaiseksi hommattua ajoissa perjantaina.
Isänpäiväkakku.

Isänpäivä sujui varsin perinteiseen tapaan. Isi sai nukkua pitkään. Sillä aikaa kun isi nukkui, leivottiin jätkien kanssa isille leipää aamupalaksi ja yritin minä kahviakin keittää, vaikka siinä surkea olenkin. Kun isi heräsi pojat antoivat hänelle lahjat ja kortit. Aamutohinoiden jälkeen lähdettiin mummilaan juhlimaan vielä Äijää koko perheen voimin. Äijä sai lahjaksi poikien kerhossa askartelemat leijonakuningaskortit sekä muhkean suklaakakun, jonka teossa pojat auttoivat ahkerasti sokerikuorruteen kanssa ja tietenkin testimaistamalla suklaat (täytyyhän suklaan laatu tarkistaa) sekä kaapimalla kulhot (jotta äidin olisi helpompi tiskata ne)


Nyt kun halloweenista ja isänpäivästä selvitty, voidaankin aloittaa joulufiilistelyt. Ettei vain joulu pääsisi yhtä pahasti yllättämään.  Jouluvalot ripustettiin tänään, tästä se alkaa!
(Oltiin meidän talon ekat, lällälää naapurit!)


torstai 31. lokakuuta 2013

All Hallows' Eve

On taas se aika vuodesta, kun äiti-ihminen voi vaatekaapin kätköistä kaivaa teinivuosien vanhat goottivaatteet ja -korut...


Saa pukea myös lapset hassuihin asuihin...


Ja saa hyvän syyn kokoontua ihanien ihmisten kesken ja leipoa pöydät täyteen herkkuja!
(kakun resepti  täällä .)



Vielä pari vuotta sitten en innostunut koko halloweenista. Mikä lie amerikkalaisten hömpötys taas. Mutta ainahan se nyt on hauskaa juhlia ja tällaiset teemakekkerit ovat ihan mahtavuutta! Lisäksi halloween on mukava piristys pimäen syksyn keskellä. Ja jos juhlan juuria alkaa tutkimaan, niin eihän se nyt edes ole jenkkilästä, vaan vahna kelttiläinen talvenalkamisjuhla. Joten eiköhän jätetä se turha nirppanokka ja kyynikko minä nurkkaan ja se on juhlan paikka!


Hyvät Halloweenit tai ”All Hallows' Eve” kaikille!


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Virkattu helistin

Odottaessani omia lapsiani en harrastanut käsitöitä ollenkaan. Suoraan sanottuna olen aina inhonnut käsitöitä ja ollut niissä aivan surkea. Mutta mitäs se kotiäitiys teettääkään. Virkkuukoukku sauhuaa niin kuin mummolla konsanaan. Ja koska vauvauutisia tuntuu vähän väliä tupsahtelevan lähipiirissä, olen saanut hyvän syyn virkkailla kaikkea pientä kivaa vauvahömppää. Tässä tällainen suurpiirteinen ohje virkattuun helistimeen:


Aloituksen voi tehdä monella tapaa. Yleensä aloitan virkkaamalla kaksi ketjusilmukkaa.


Seuraavaiksi virkkaa ensimmäiseen ketjusilmukkaan 6 kiinteääsilmukkaa.
(1.kerros - 6 silmukkaa)


Virkkaa ensimmäiseen kiinteään silmukkaan 2 kiinteääsilmukkaa. Ensimmäisellä kierroksella virkkaa kaikkiin silmukoihin 2 kiinteääsilmukkaa. (2.kerros - 12s)


Jatka virkkaamista spiraalina niin että
3.krs: 2ks joka toiseen silmukkaan - 18s
4.krs: 2ks joka kolmanteen s:aan. - 24s
 5.krs: 2ks joka neljänteen s:aan. - 30s 
6.krs: 2ks joka viidenteen s:aan - 36s


Sitten virkkaa viisi kerrosta (7.-11.krs) yksi kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan. Työstä alkaa tulla kuppimainen.


Ala sitten kaventamaan:
12krs: 4ks, 5. ja 6. yhteen. - 30s
13krs: 3ks, 4. ja 5. yhteen. - 24s
14krs: 2ks, 3. ja 4. yhteen. - 18s

Tässä vaiheessa sujauta sisälle kulkunen ja täytettä. Myös kasvojen tekeminen on tässä vaiheessa helpompaa kuin lopussa.

15krs: 1ks 2. ja 3. yhteen. - 12s


16krs: 1 kiinteäsilmukka jokaiseen silmukkaan. - 12s
17.krs: 2 kiinteää silmukkaa jokaiseen. - 18s


Virkkaa yksi kiinteä silmukka jokaiseen niin kauan, että helistimen varsi on mieleisen mittainen (tässä versiossa jokaisessa raidassa on neljä kerrosta eli 4x4=16krs). Täytä ja kavenna ensin jokatoinen yhteen ja sitten aina yhteen.

Virkkaa korvat:


Aloita korva samoin kuin vartalo:
1krs: Tee ensiksi kaksi ketjusilmukkaa ja virkkaa ensimmäiseen ketjusilmukkaan 6 kiinteää silmukkaa. -6s
2krs: Virkkaa 2 kiinteääsilmukkaa jokaiseen silmukkaan. - 12s
3.krs: Virkkaa kaksi ksi jokatoiseen silmukkaan. - 18s
4krs: Virkkaa yksi ks joka silmukkaan. - 18s
Päättele. Jätä lankaa jonkin verran, jotta voit samalla langalla ommella korvan kiinni vartaloon.


Virkkaa halutessasi korvaan sisäosa:
 
1krs: Tee ensiksi kaksi ketjusilmukkaa ja virkkaa ensimmäiseen ketjusilmukkaan 6 kiinteää silmukkaa. - 6s
2krs: Virkkaa 2 kiinteääsilmukkaa jokaiseen silmukkaan. - 12s
Päättele ja ompele kiinni korvaan.



Ompele korva kiinni vartaloon.


Ja helistin on valmis!

Mallia voi tietysti soveltaa eri tavoin, esimerkiksi pupuksi.
Lankana käytin 7veljestä ja koukkukan kolmosta.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Syksy askarteluja taaperoiden kanssa

Tänä syksynä askartelut ovat jääneet vähemmälle tai oikeastaan lähinnä kerhotouhuiksi,
kuka nyt aurinkoista syyspäivää sisällä viettäisi! Pari kertaa ollaan kuitenkin maltettu sisälläkin puuhailla ja saatu aikaan tällaisia syksy askarteluja:

Isoveikan (3v6kk) saksien käsittely harjoittelua.
Pikkuveikan (1v9kk) sormiväri versiot.
Toisesta sienestä tehtiin tällainen avattava kortti.
Isoveikan kanssa väriteltiin liiduilla paperin läpi syksyn lehtiä.
Aseta lehti paperin alle lehtisuonet paperia vasten ja väritä liitu lappeellaan.
Lehtiä voi käyttää myös leimasimen tapaan.
Tässä versiossa ensiksi maalattiin paperi keltaisella ja päälle "leimattiin" lehdillä.

Ja näistähän voi sitten keksiä vaikka millaisia kortteja tai tauluja.
Pikkuveikan puolukanvarvut. Puolukat voisi tehdä myös sormivärillä ja voisihan tämä olla vaikka omppupuukin.


Sit tarttis varmaan aloittaa miettimään jo jouluaskarteluja. :)


tiistai 8. lokakuuta 2013

Lihaton lokakuu

Lihatonta lokakuuta elelty jo viikon verran. Vegaanina tämä tietysti on helppo (soija)nakki ja peruskauraa. Minulta kuitenkin pyydettiin, josko voisin laittaa jotain hyviä kasvisreseptejä blogiini lihattomaan lokakuuhun ryhtyneille vinkiksi. En ole tänne aiemmin ruokaohjeita laittanut (leivontajututtujakin olen ryhtynyt päivittelemään tuonne toisen blogin puolelle), koska en ole mikään ruokaguru. Ruoanlaitto on osa arkea, teen simppeliä kotiruokaa, usein teen mitä kaapista löytyy ja harvoin edes käytän mitään reseptejä, joten minulla ei oikeastaan montaa reseptiä ole tänne jakaa. 

Tässä kuitenkin top3 vegaanisafkasuosikit:



Linssikeitto

1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 paprika
1 porkkana
1-1½ l vettä
1 kasvisliemikuutio
1 purkki (70g) tomaattipyrettä
paprikajauhetta
mustapippuria
timjamia
2dl punaisia linssejä

Pilko sipulit, paprika ja porkkana ja kuullota niitä hetki öljytilkassa. Lisää vesi ja kun keitto kiehuu lisää kasvisliemikuutio, tomaattipyre ja mausteet. Keitä noin 5 minuuttia ja lisää huuhdellut linssit. Hauduta noin 10 minuuttia.

Linssikeitto on ihan ykkössuosikki. Sopii etenkin viileneviin keleihin. On täyttävä ja sisältää runsaasti proteiinia. Tämänkin keiton teen usein periaatteella, mitä kaapista löytyy. Linssejä ja vettä nyt löytyy aina, mutta muuten ohje on helposti sovellettavissa. Välillä laitan sekaan perunaa tai keittojuureksia, joskus olen tomattipyreen jättänyt pois ja välillä korvannut tujauksella ketsuppia, usein käytän kuivattua timjamia, mutta jos vain tuoreita yrttejä on saatavilla sekaan voisi siputa vaikka persiljaa. Linssit ovat helppokäyttöisiä, eivät vaadi pitkiä liotuksia, huuhteluita ja keittämisiä. Lisäksi ne sopivat monenlaisiin ruokiin. Linssejä kannattaa ehdottomasti kokeilla lihattoman lokakuun aikana! 


Kikhernepihvit

2 dl keittettyjä kikherneitä (tai säilöttyjä)
2 tl oliiviöljyä
1-2rkl sitruunamehua
½ dl korppujauhoja
½ dl vehnäjauhoja
1 rkl soijakastiketta
2 valkosipulinkynttä
1 tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tl timjamia
½-1dl vettä (sillai sopivasti)

Surauta sauvasekoittimella kikherneet, oliiviöljy ja sitruunamehu tahnaksi. Lisää korppujauhot, vehnäjauhot, soijakastike, murskattu valkosipuli ja mausteet ja seloita tasaiseksi. Lisää lopuksi vähitellen vettä, niin että taikinasta tullee sellaista, että siitä voi pyöritellä pihvejä tai pyöryköitä. Paista pihvit pannulla tilkassa oliiviöljyä. Tarjoile esimerkiksi yrttisten lohkoperunoiden ja tzatzikin kanssa.

Helppoja ja helposti varioitavissa mieli mausteilla tai tarjoilemalla erilaisten kastiekkeiden kanssa. Ja nämäkin sisältävät runsaasti proteiinia. Painotan tässä ehkä turhankin paljon proteiinien tärkeyttä, mutta jos täysin sekasyöjä ryhtyy lihattomalla kuurille, sitä helposti syö vain "pelkkää salaattia" ja sitten tuntee itsensä nälkäiseksi. Vegetaristisessa ja etenkin täysin vegaanisessa ruokavaliossa on tärkeää muistaa myös proteiinien riittävä saanti.



Juuresohukaiset

noin 2dl juuresraastetta (esimerkiksi porkkanaa, naurista, palsternakkaa...)
noin 5dl soijamaitoa
1 tl suolaa
1 rkl öljyä
2-3dl vehnäjauhoja
(mahdollisesti mausteita, esim. pokkanaohukaisiin sopii hyvin muskottipähkinä)

Raasta juures (mikä se ikinä onkin). Lisää soijamaito. Jos perheessä on kranttuja lapsia, voi tässä vaiheessa taikinan surauttaa vielä sauvasekoittimella tasaiseksi, mutta ihan yhtä lailla voi jättää surauttamatta. Lisää suola, öljy, mahdolliset mausteet ja sopivasti jauhoja (jos haluaa, osan jauhoista (2-4rkl) voi korvata esimerkiksi hamppuproteiinijauheella, jolloin tähänkin reseptiin saadaan paremmin proteiinia). Anna taikinan levätä puolisen tuntia ja paista ohukaisiksi. Tarjoile esimerkiksi muusin ja puolukkahillon kanssa.

Tämä ohje on sellainen, joka maistuu hyvin myös lapsille ja oiva tapa saada lapset huomaamatta syömään monipuolisesti kasviksia. Ohje on todella suurpiirteinen, yleensä laitan vain kaikkea "sillai sopivasti".


Tässä siis alkuun muutama lihaton, munaton, maidoton resepti lihatonta lokakuuta elävillä. Toivottavasti lihattomuus jatkuu, kuten minulla jatkuu vegaaninen tammikuu.