sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Nimiäskakku ja -muffinssit


Tätä pikkujouluviikonloppua päästiinkin viettämään hieman erilaisissa tunnelmissa kuin yleensä, nimittäin suloisen minimimmin nimiäisiä juhlistaen. Juhlat olivat oikein kauniit ja onnistuneet. Pojatkin osasivat käyttäytä  (lue: ujostelivat ja kun meno meinasi alkaa kiihtymään olikin hyvä aika lähteä kotiin) enkä minäkään mennä vollottanut koko tilaisuutta, vain musiikkiesityksen aikana (mutta voiko kukaan äiti-ihminen olla itkemättä, jos nimiäisissä lauletaan Minä suojelen sinua kaikelta?).


Sain kunnian askarrella makeita tarjottavia juhlaan. Väritoiveina oli fuksiaa ja valkoista. Tarjottavista toivottiin myös gluteenittomia. Muffinssit tein gluteenittomina sekä vagaanisina (hieman haastetta tehdä munaton, maidoton ja gluteeniton leivos).

Gluteenittomat, munattomat, maidottomat suklaamuffinssit

2dl soijajugua (käytin Nordicin vaniljaa)
2dl sokeria
100g margariinia (laktoositon sunnuntai)
2dl gluteenittomia jauhoja (Sunnuntain vaaleita)
1/2dl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
noin200g suklaata

Sekoita jugurtti, sokeri ja sula margariini. Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja lisää seos taikinaan. Sulata noin 150g suklaata ja sekoita taikinan joukkoon, rouhi vielä noin 50g sekaan "sattumiksi". Lusikoi (mini)muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa noin 10minuuttia (isompia tietenkin pidempään, noin 15min).

Näistä tuli oikein makoisia, ei lainkaan sellaisia sitkeitä tai murenevaisia, niin kuin gluteenittomat leivonnaiset välillä ovat. Kuorrutteeksi tein väritoiveesta (fuksianpinkkiä ja valkoista) valkoisen kuorrutteen tofutista ja soijavispistä, jonka maustoin tomusokerilla ja vanilijalla. 


Edellisistä tilauskakuista olikin vierähtänyt jo tovi, varmaan parisen kuukautta. Olikin ihan superihanaa päästä pitkästä aikaa vähän näpertämään. Koska gluteenittomista leivoksista minulla on vähemmän kokemusta, päätin turvauta valmiiseen kakkupohja ohjeeseen, jonka löysin täältä.

Hyvä gluteeniton kakkupohja:

6 kananmunaa
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl gluteenittomia jauhoja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan. Sekoita kevyesti nostellen sekaisin. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 150 asteessa noin 45 min uunista riippuen. Voit kokeilla kakun kypsyyttä vaikkapa coctailtikulla. Kun taikinaa ei enää tartu tikkuun, kakku on kypsä.

Kakusta toivottiin ei niin makeaa, joten täytteeksi tein vadelmarahkaa. Kuorrutin kakun vaahtokarkinmakuisella massalla ja koristelin fuksianvärisillä perhosilla. Myös nimen tein fuksianvärisestä sokerimassasta kirjainmuottien avulla. Lisäksi kakun koristeeksi toivottiin jalanjälkiä. Sain mallin pienen neidon jälanjäljistä, joista tein sapluunan ja sapluunan avulla maalasin kakkuun päivänsankarin omat jalanjäljet pinkillä pastavärillä (joka nimestään huolimatta oli enemmin punainen). Olin kakkuun oikein tyytyväinen. Tuo kakkupohja oli oikeasti hyvä, ei erottanut gluteenittomaksi. Kuorruttaminen ja koristeetkin onnistuivat. Ainoa mikä jäi hiukan harmittamaan oli tuo väärän värinen pastaväri, mutta huomasin sen liian myöhään, enkä enää ehtinyt toisenlaistakaan hankkimaan.


6 kommenttia:

  1. Upea kakku, ihana idea! Ja suloisia ovat myös pikkukuppikakut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Idea oli hyvin pitkälti tilaajan oma visio, jota yritin mahdollisimman hyvin toteuttaa. :)

      Poista
  2. tyytyväisiä oli kakkuun kaikki sitä syöneetkin(: samoin muffinsseihin! KIITOS vielä!
    -Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä ja kiva kun olivat mieleisiä! Ilo oli leipoa ja ilo oli päästä juhlimaan pikkuneitiä! Hän on syötävän suloinen! <3

      Poista
  3. Muffinsit oli hyviä mutta paperisiin vuokiin jäi taikina kiinni. Teinköhän jotain väärin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että muffinssit eivät onnistuneet. :( En oikein osaa sanoa, missä olisi mennyt vikaan...

      Poista