keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Virkatut joulupallot

Vuoden ensimmäinen päivä kului leppoisasti. Joululoma aikataulu jatkuu edelleen eli aamuisin jätkätkin ovat malttaneet nukkua pitkään. Tuntuuhan se vähän hullulta syödä aamupalaa puoli yhdentoista aikaan, mutta samalla aika seesteiseltä, jopa luksukselta. Nautin.


Uuden vuoden juhlinnat eivät onnistuneet täysin pilaamaan joulufiilistäni. Tänäänkin kuunneltiin joululauluja, lapset leikkivät uusilla junilla ja minä istuin lastenhuoneen sohvalla virkkailemassa joulukoristeita, myöhässä tai sitten todella hyvissä ajoin. Leppoisa joulufiilis. Joskin vähitellen takaraivoon alkaa hiipiä se kaihoisa ajatus, että joulu on kohta ohi.


Meidän joulukuusi on saanut vielä hieman täydennystä tällaisista virkatuista palleroista. Lankakorissa pyörinyt valkoinen puuvillalanka löysi vihdoin käyttötarkoituksen.


Millään tarkalla kaavalla en näitä tehnyt, mutta suurin piirtein näin:

Aloitus: 6 kiinteää silmukkaa lenkkiin.
1.kerros: 2 ks joka silmukkaan.
2.kerros: 2ks joka toiseen silmukkaan.
3.kerros:2ks joka kolmanteen silmukkaan.
4.kerros:2ks joka neljänteen silmukkaan.
5.-9.kerros: 1 kiinteäsilmukka jokaiseen silmukkaan.
10.kerros:joka neljäs yhteen.
11.kerros:joka kolmas yhteen.
(täytä pallo näillä main)
12.kerros: joka toinen yhteen.
Sitten aina yhteen, kunnes aukko sulkeutuu.
Lopuksi virkkaa noin 20 ketjusilmukkaa ja sulje ne piilosilmukalla lenkiksi. Päättele.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti