lauantai 24. lokakuuta 2015

Nallekakku



Täytekakkuja on viime aikoina tullut tehtyä harmittavaisen vähän kehnon keittiötilanteen takia. Tälläisen nallekakun väsäsin kuitenkin jo joku tovi sitten pienen miehen 1-vuotissynttäreille. Pohjana mielettömän mehevä suklaakakkupohja ja täytteenä tuorejuusto-vadelmatäyte.

Mielettömän mehevä suklaakakkupohja
n. 20-22 cm vuokaan

Aineet:
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1.5 dl ranskankermaa (tai piimää)
3 munaa
1.5 dl sokeria
1.5 dl fariinisokeria
4.75 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Ohje:Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Anna jäähtyä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti