sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Martti ja bambit

Terkut keittiörempan keskeltä. Olin varsin optimistinen rempan edistymisen suhteen, joten olin luvannut tehdä pari synttärikakkua. No en tietenkään lähtenyt perumaan lupaamiani kakkuja, vaikka keittiö näytti jotakuinkin tältä:


No onneksi olen jo tottunut miniuunin kanssa leipomiseen. Tosin tuli tällä kertaa todettua, ettei sinne muuten mahdu 28cm vuoka. Ja kellariin pakatut leivontatarvikkeetkin löytyivät melko kivuttomasti, joten sain kuin sainkin toteutettua lupaamani kakut.


Toinen kakku meni 6-vuotissynttäreitään juhlivalle neitoselle. Toiveena oli suklaata ja minttua, koristeeksi bambiperhe ja kukkia. Kakkupohjaksi tein Suklaapossun mielettömän mehevän suklaakakun, tein 1,5-kertaisena 26cm vuoassa. Täytteeksi ja kuorrutteeksi tein Painted By Cakesin Emman ohjeen mukaan tuorejuustokuorrutetta (1,5-kertaisen määrän), jonka maustoin varovasti mintulla ja värjäsin mintunvihreäksi. Täytteen joukkoon rouhin maitosuklaata.


Toinen kakku meni 4-vuotiaalle Martti-fanille. Kakkupohjana on gluteeniton mutakakku, jonka päälle tein reilun kerroksen maitosuklaatryffeliä. Kakku on siis supersuklainen, kokonaisuudessaan kakussa on noin 1,5 kg suklaata (halkaisija 28cm). Martti ja autonrenkaat on tehty sokerimassasta, hiekkana murskattuja gluteenittomia keksejä.



Seuraavan postauksen teen toivottavasti sitten jo melkein valmiissa isossa keittiössä, ihan oikealla uunilla valmistetuista jutuista...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti