sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kakku vauvakutsuille

Vaikka blogi päivittyy verkkaiseen tahtiin, on syksyn aikana useaan viikonloppuun kuulunut jokin kakkuprojekti. Tänä viikonloppuna ystäväni oli tilannut minulta suklaisen kakun, vaaleansinisillä koristeilla kaverinsa vauvakutsuille.


Mehevä suklaakakku

300g suklaata
300g margariinia
6 munaa
3dl sokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta

Sulata suklaa ja margariini kattilassa ja anna jäähtyä sillä aikaa kun vaahdotat munat ja sokerin. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon vuorotellen jäähtyneen suklaaseoksen kanssa. Kippaa taikina voideltuun irtopohjavuokaan (20-22cm) Paista pohjaa 175 asteessa noin 45 minuuttia. Pohja saa jäädä hieman kosteaksi keskeltä, jotta kakku jää meheväksi, hieman mutakakkumaiseksi. Anna kakun jäähtyä rauhassa.


Suklaatryffelikuorrute

100g margariinia
2 2/3 dl kermaa
400g tummaa suklaata
(mustaa tomuväriä)

Kiehauta margariini ja kerma kattilassa. Pilko sekaan suklaa ja sekoita tasaiseksi. Koska kakusta toivottiin mustaa, värjäsin suklaatryffelimassan mustalla tomuvärillä.

Tein kakkupohjan 20 cm vuokaan ja irrotin irtopohjavuoasta. Asetin kakkupohjan keskelle 22 cm vuokaa ja kippasin tryffelimassan vuokaan ja laitoin kakun jääkaappiin jähmettymään yöksi.

(Tai ajattelin sen käyvän näin yksinkertaisesti. Mutta tein sen virheen, että käytin 22cm irtopohjavuoan sijasta rengasvuokaaa, jonka alta tietysti tryffelimassa alkoi valumaan pitkin pöytiä. Vähän epäilin niin käyvän, mutta pitihän se kuitenkin testata, koska 22 cm irtopohjavuokaa ei ollut. No äkkiä sitten yritin siirtää koko komeutta 24 cm vuokaan ja voin kertoa, että suklaakuorrutetta oli ihan joka paikassa ja kauhealla tohinalla sitten yritin siivota sitä pois, ettei musta elintarvikeväri ehdi nappaamaan kiinni lautalattiaan tai valkoisiin kaapin oviin ja tulipa mattokin pestyä samassa tohinassa. Mutta tätähän ei tietenkään kerrota blogissa... Mutta käytä siis irtopohjavuokaa ei rengasvuokaa, testattu.)

Kakku on tuhti ja suklainen. Se on parhaimmillaan huoneenlämpöisenä, joten se kannattaa ottaa esille jo reilusti ennen tarjoilua.


Ystäväni tuli sitten hakemaan kakkua sovitusti tänään iltapäivällä. Mutta yllättäen hän ei ottanutkaan mukaansa vain kakkua, vaan lähdinpä siitä sitten kakun kanssa omille yllätysvauvakutsuille. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti