tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivä


Hyvää ystävänpäivää!

Ehkä jotain innostuksestani tätä juhlaa kohtaan kertoo se, että askartelimme tänään isoveljien kanssa sydämellisiä pingviinejä. Ajatuksena siis ystävänpäiväkortiksi, muttei sitten löytynyt inspiraatiota yhtään aikaisemmin. Mokomaa ameriikkalaista hapatusta koko valentiinuksen päivä. No askarreltiin sentään 
tänään. Netti on tietenkin pullollaan kaikkia ihqui ystisaskarteluideoita. Niiden joukosta bongasin tällaiset pingviinit, jotka oli minusta ihan söpöt, muttei liian imelät.


Ja kun vauhtiin päästiin, niin pitähän pikkuisimman pikkuveljenkin kanssa askarrella ensimmäisen ystävänpäivänkunniaksi. Nämähän eivät sitten ole ollenkaan imeliä. Nää pienetä jalanjäljet toimii vaan aina!


Ystävänpäivän ohjelmana askartelun lisäksi oli puistotreffit lähipuistossa.
 Sinne viemisiksi pyöräytin vegaanisia suklaapaloja.

Suklaapalat
(munaton, maidoton, vege)

 5,25 dl vehnäjauhoja
 1,5 dl kaakaojauhetta
 2 tl ruokasoodaa
 1 tl suolaa
 3,75 dl sokeria
 2 dl öljyä
 3,75 dl soija/kauramaitoa/vettä (osan voi korvata kahvilla)
 3 tl vaniljasokeria
 3 rkl omenaviinietikkaa

Sekoita kuivat aineet toisessa astiassa ja toisessa astiassa öljy, maito/vesi ja vanilijasokeri. Yhdistä seokset ja sekoitin hyvin. Lopuksi lisää omenaviinietikka ja sekoita nopeasti. Kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (esim. pieni pelti/lasagnevuoka) ja paista 175 asteessa noin 25minuuttia. Todella helppo ja mehevä kakku. Kuorrutteen tein ihan mututuntumalla tomusokerista, kaakaojauheesta, margariinisulasta (n.50g), vedestä ja sitruunamehusta, siitä ei siis mitään tarkkaa ohjetta ole, mutta siis perusmokkapalakuorrute fiiliksen mukaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti