tiistai 19. joulukuuta 2017

Star Wars lumihiutaleet


Tässäpä projektia ihmisille, joilla on liikaa aikaa. Tai tosi hyvä askarteluveitsi. Tai joillekin, joilla ois kaikennäköisiä jouluvalmisteluja tässä...


Olen jo aikaisemminkin ihastellut näitä Anthony Herreran  Star Wars lumihiutaleita. Tänä vuonna vihdoinkin sain aikaiseksi kokeilla itsekin näitä. Valmiit sabluunat saa tulostettua Herreran blogista. 


Minulla ikkunaan päätyneet ovat siis ihan tulotuspaperille tulostettuja ja niistä leikattuja. Testasin kyllä niinkin, että piirsin ohjeen silkkipaperille, mutta silkkipaperi oli jotenkin vielä hankalampi leikata, kun kerrokset lähtivät karkailmaan. Tulostuspaperin kanssa tein sitten niin, että leikkasin pienet kolot pari kerrosta kerrallaan mattoveitsellä ja sitten kun nuo kolot oli tehty leikkasin ääriviivat saksilla. Aikamoista näpertämistä siis.


Kokeilemistani malleistä helpompia olivat Kansleri Palpatin ja Kylo Ren, joissa ei ollut mitään pikku koloja, vaan hahmot sai leikattua kokonaisuudessaan saksilla. Hankalimmasta päästä olivat Luke Skywalker ja Prinsessa Leia ja muut hahmot, joiden silmät oli hankala leikata.


En siis kaikkia malleja käynyt läpi, neljätoista vain. Jotenkin näiden näpertly oli sekä ärsyttävää että koukuttavaa samaan aikaan. Sen verran haastavia olivat tehdä, että päälystin lumihiutaleet kontaktimuovilla, ei sitten tarvitse joka joulu samoja ainakaan askarrella. Neljännentoista jälkeen poika jo totesi, että jos sä äiti vielä teet noita lisää, me ei nähdä ikkunasta ulos. Että olis vissiin hyvä aika lopettaa tää projekti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti