maanantai 22. tammikuuta 2018

Laivakakkuja

Edellisestä postauksesta onkin taas ehtinyt vierähtää jo kuukauden päivät. Vuodenvaihde onkin ollut yhtä hulinaa ja juhlaa, kun joulun ja uuden vuoden lisäksi on juhlittu niin kuopuksen kuin keskimmäisen synttäreitä. Parit ristiäis- ja synttärikakutkin on mahtunut jo tammikuulle.


Tämän vuoden ensimmäiseksi kakuksi pääsin askartelemaan keskimmäisen lapsosen toiveesta laiva aiheisia kakkuja. Kaverisynttäreille näpertelin Silja Line -muotokakun. Muotokakkuja on viime aikoina tullut tehtyä harvakseltaan ja sen kyllä huomaa. Vaikka muoto oli suht yksinkertainen, ei sokerimassa oikein tahtonut muotoutua. Onneksi kakku meni vain omalle lapselle, niin kauneusvirheet eivät haitanneet. Kokosin kakun 6 munan levykakkupohjasta. Täytteenä vadelmahilloa ja vadelmamoussea.

6 munan levykakkupohja

6 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Siivilöi sekaan jauhot. Kippaa taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia. Kippaa heti paistamisen jälkeen sokeroidulle leivinpaperille ja irroita paistamisessa käytetty leivinpaperi.

Vadelmamousse

400g vadelmatuorejuustoa
1,5 dl kermaa
noin 0,5 dl tomusokeria

Vaahdota kerma. Pehmennä tuorejuusto ja lisää sokeri. Kääntele joukkoon kermavaahto.


Sukulaisten kanssa syntymäpäiviä juhlittiin heti seuraavana päivänä kaverisynttäreiden jälkeen, joten oikaisin toisen laivakakun kohdalla tekemällä valkosuklaajuustokakun, jonka päälle tein mereksi kiilteen vedestä(1dl), hyytelösokerista(1dl) ja elintarvikeväristä. Koristeena valkosuklaa jäälautat ja ihan lelulaatikosta löytynyt risteilijä. Laivan olisi tietenkin voinut tehdä hyvissä ajoin ennen juhlia sokerimassasta, mutta suutarin lapsella ei ole kenkiä...


Samalla juhlittiin myös kuopuksen vauvavuoden päättymistä ja sankari sai omat kakkunsa hedelmien muodossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti