torstai 13. helmikuuta 2014

Luovien huoneiden valokuvaprojekti

Facebookin kautta löysin Luovat Huoneet -sivulle, missä alkoi tänään helmikuun valokuvaprojekti. Juuri täydellinen piristyspuuha meidän perheen arkeen. Päästään isoveikan (3v10kk) kanssa yhdessä yhteen mielipuuhaamme valokuvaamiseen tai niin ku jätkä tänään totesi: "Mä tykkään kameerata!"

Kuva täältä.
Päivän aiheena oli alku.  Vähän yritin johdatella isoveikkaa aiheeseen, mutta huomasin tarjoavani liian johdateltuja kysymyksiä. Lisäksi mää itte iässä olevalle taaperolle ei parane liikaa ohjeistuksia antaa. Menee koko hommosta ilo ja into. Ja samalla koko luovuus-projektilta pohja. Niinpä päätin, että hän saa olla mukana "päivän kuva" periaatteella.  Hänelle on tärkeintä saada "kameerata" ja kivaa on myös ihastella millaisia kuvia on saatu aikaiseksi ja otetuista kuvista valitaan joku päivän kuvaksi.

Ensiksi isoveikan kuva (tai yksi monesta). Aterian alku ja toivottavasti alku myös uudelle tavalle kokoontua mamakerhon kanssa laittamaan ruokaa ja syömään yhdessä. Mukavaa.


Sitten minun kuvani. Päivän alku. Valokuva siitä hetkestä, kun isoveli kuiskii sängystään "äiti, en haluu nukkuu enää", hipsitään hiljaa sohvalle, jossa äiti saa vielä armon aikaa heräillä, kunnes pikkuveli herää ja se on sitten menoa. Muumien Mörkö jaksot pitää katsoa yhdessä, jännitetään yhdessä. Pikkuveli tosin kevensi tunnelmaa: "Möökö tuli röyhy, hihihii!" (=Möröltö tuli röyhy) johon isoveli tietävään sävyyn: "Ei Möröltä tullut röyhyä, sillä on vaan niin kylmä." Äitiä taisi Mörön mörinä eniten jännittää.

Alku päivälle, alku helmikuun valokuvaprojektille.


 Jos innostuit, lähde ihmeessä mukaan!
Huomenna on juuri hyvä päivä aloittaa pieni luovuuskuuri.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti