sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Joulun odotus alkaa

Se on kulkaas eka adventti ja joulun odotus saa virallisesti alkaa. Meillä tätä juhlaa vietettiin näissä tunnelmissa:


Ei siis päästy pikkujouluilemaan ja pipareita leipomaan kavereiden kanssa, vaan makoiltiin sohvalla ja pestiin oksupyykkiä tämä päivä. Onneksi oltiin otettu jo varaslähtö joulun odotukseen viime viikonloppuna, kun piipahdettiin joulumarkkinoilla sekä ihastelemassa satumaisia jouluanvajaismeininkejä ympäri kaupunkia. Ensilumikin osui sopivasti samalle viikonlopulle. Tästä inspiroituneena päätettiin leipoa ekat joulupiparit ja askarrella urakalla joulukortteja (osoitekirja vain on muuton jäljiltä hukassa).


Ensilumi, joka oli ja meni.


Jätkät 5-v. ja 3-v. ois askarrellu näitä vaikka kuinka paljon.


Eka satsi pipareita tehty. Testailussa tällainen taikina:

Helppo piparkakkutaikina

1 muna
1 dl sokeria
2 rkl siirappia
100g voita
2rkl piparkakkumaustetta
2tl ruokasoodaa
2 rkl kaakaojauhetta
2/3 dl perunajauhoja
2 1/3dl vehnäjauhoja

Vaahdota muna ja sokeri. Lisää loput aineet ja alusta pehmeäksi taikinaksi. Painele taikina litteäksi ja kääri kelmuun. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota taikinasta muotilla haluamasi mallisia piparkakkuja. Paista piparit 175 asteessa noin 8 minuuttia.

Pikkujoulukuusi koristeltuna piparein ja paperitähdin.

Ihanaa ensimmäistä adventtia ja joulun odotusta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti