maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulun herkkuja

Joulun pyhät vietetty ja mummilasta kotiuduttu.


Mulla on ollut tapana tehdä meidän suvun kahvipöytään tarjottavia. Tänä vuonna joulukakkuinspis oli hukassa. Lopputuloksena oli kuitenkin pipari-suklaajuustokakku.

Jouluinen juustokakku

Keksipohja:
300g piparkakkuja
100g margariinia

Täyte:
600g tummaa suklaata
600 g tuorejuustoa
noin 3 dl kermaa
piparkakkumaustetta

Valmista ensin keksipohja. Murskaa keksit, sulata margariini ja yhdistä ne murumaiseksi massaksi. Taputtele irtpohjavuoan pohjalle. Itse käytin 24cm halkaisijan rengasvuokaan. Laita pohja jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Pilko ja sulata suklaa. Mittaa kerma ja tuorejuusto kulhoon ja vatkaa tasaiseksi massaksi. Mausta piparkakkumausteella. Lisää massan sekaan hieman jäähtynyt suklaasula ja sekoita täyte tasaiseksi. Kippaa täyte keksipohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti, mielellään yön yli.


Lisäksi näpertelin tällaisen hedelmäjoulukuusen. Syötävät joulukoristeet <3


Riisuttu kuusi.


Pipareiden koristelu on muuten yks parhaista jutuista joulussa.


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Jouluvalmisteluita


Yksi yö jouluun. Enkä ole vielä kertaakaan tehnyt joulutorttuja tai keittänyt riisipuuroa. Joulukortit vein postiin viimeisenä mahdollisena postituspäivänä ja joulukakkuinspiskin on vielä hukassa. Ja se jos mikä on huolestuttavaa. Ensimäinen joulu työssäkäyvänä, ei-kotiäitinä, on selkeästi himmannut jouluintoilijaa. 


Lasten kanssa sentään askarreltiin joulukortit. 


Ja jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneet soodataikina-askarteluja tehtiin, niitä päätyi muun muassa päiväkodintädeille kortin ja keksien lisäksi. Tällä kertaa käytin leimaamiseen kastehelmituikkulyhtyä ja lumihiutaleleimasinta.


Yhden uuden joulumakesteistailun tein eilen ja tänään ne pääsivät kinkkupusseihin kauniisiin sellofaanikääreisiin. Joulukortteina toimii samaiset soodataikinakoristeet. 


Mutta nyt alkaa olla lahjat paketissa, kortit postissa ja kaikki muutkin jutut siinä pisteessä, että kaipa tästä voisi joulun viettoon ryhtyä, ehtiihän tässä joulunpyhinä vielä askartelemaan ja leipomaan. Ja fiilistelemään sitä joulua sitten Nuutinpäivään asti.


Rentouttavaa joulun aikaa!



tiistai 22. joulukuuta 2015

Suklaatalo 2015

Tänä(kin) vuonna meillä tehtiin piparkakkutalon sijasta suklaatalo. Tällä kertaa äiti vain kokosi ja pojat koristeli. "Tehään siihen kimaltava katto! Ja tosi paljon karkkeja!" No semmonen siit sit tuli.


Nyt on joulukarkit kiehumassa loman alkamisen kunniaksi. Tästä se joulu alkaa.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Piparminttukarkit


Taas on joulumakeisten aika. Viime vuonna hurahdin ihanan pehmeisiin fudgeihin, sitä edellisen vuoden hitti oli itse tehty hopeatoffee ja nyt on testissä piparminttukarkit. Näitä testailin jo viime jouluna, mutta uusi erä piti tehdä täksikin jouluksi.


Piparminttukarkit
(ohje siis suoraan dansukkerilta)

3 dl taloussokeria
1 ½ dl vettä
1 dl glukoosisiirappia
1 maustemitallinen piparminttuöljyä
elintarvikeväriä
3/4 dl tomusokeria

Öljyä uunipelti kevyesti. Sekoita sokeri, vesi ja glukoosisiirappi paksupohjaisessa kattilassa. Keitä keskikovalla lämmöllä kunnes seoksen lämpötila on 152 astetta. Ota kattila liedeltä, sekoita mauste ja elintarvikeväri joukkoon. Kaada massa öljytylle uunipellille. Anna jäähtyä, kerää välillä massaa lastalla kokoon. Kun massa on jäähtynyt käsin kosketeltavaksi, muodosta siitä tankoja, jotka leikkaat esimerkiksi saksilla paloiksi. Pyörittele palat tomusokerissa. Säilytä tiiviskantisessa purkissa.

Nämä jouluiset makeiset sopivat hyvin lahjaksi, sillä säilyvät huoneenlämössä!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän naked cake


Itsenäisyyspäivää vietimme aika samoissa tunnelmissa missä ekaa adventiakin. Sääkin kun oli mitä hurmaavin, niin pientä itsenäisyyspäivän kävelyä tulvivalle Aurajoelle lukuun ottamatta, vietettimme päivää sisätiloissa. Onneksi näppärä 5-vee keksi itse itselleen päivään sopivaa näperrettävää ja pikkujoulukuusi sai koristeeksi soman lippunauhan.


Piti sitä sentään jotain jälkkäriä olla juhlan kunniaksi. Tai tätä maisteltiin jo launtaina, mutta hyvin siitä riitti itsenäisyyspäivällekin. Koska nyt on niin in nämä nakukakut eli naked caket, piti sellainen itsekin väsätä. Pohjaksi tein Hesarin Kauhaa ja Rakkautta -blogin mutakakkua.

Suorastaan syntinen suklaakakku
200 g tummaa suklaata (ei maitosuklaata)
200 g voita (ei leivontamargariinia)
3 dl sokeria
5 kananmunaa
1 rkl vehnäjauhoja (tai käytännössä mitä vain gluteenitonta jauhoa)
Pilko voi ja suklaa ja sulata ne erittäin miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita tasaiseksi. Poista liedeltä ja sekoita joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Lisää lopuksi jauho.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia, hieman vuoan koosta riippuen. (Pienessä vuoassa kannattaa paistaa kauemmin, koska kakusta tulee paksumpi.)
Kakku saa hölskyä vielä kevyesti keskeltä, kun otat sen pois uunista. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään yön yli. Kakun voi hyvin tehdä jo 2-3 päivää etukäteen.

Jaoin kakun kahteen 18cm vuokaan, kumpaakin kakkua paistoin noin 20 minuuttia. Täytteeksi käytin (kaupan valmista)kinuskikastiketta sekä suklaamoussea.

Suklaamoussetäyte

200g tummaasuklaata
3dl kermaa
150g maustamatonta tuorejuustoa


Sulata suklaa. Vaahdota kerma, lisää joukkoon tuorejuusto. Lisää lopuksi suklaa ja sekoita mousse tasaiseksi.

Koristelin kakun tilkalla suklaasulaa sekä muutamalla paloitellulla Omar-karkilla.