tiistai 27. toukokuuta 2014

Virkatut tiskirätit


Hengissä ollaan. Todella. Ollaan huinittu rannoilla, puistoissa, retkillä ja muilla seikkailuilla. Ihan pääkaupunkiin astikin eksyttiin. Voin suositella Ateneumin "Muumi-näyttelyä" lämpimästi. Etenkin isoveli 4-vee tykkäsi kovasti. Parasta oli kuulemma jännittävä Mörkö-taulu. Hiljaista on ollut siis vain blogin puolella ja kotona ollaan käyty lähinnä nukkumassa.

Mutta nyt kun mittari hujahti 20 astetta viileämpään suuntaan voisi välillä malttaa olla kotona ja istahtaa koneelle. Kun on ensin ulkoillut koko päivän helteessä, ei ole itsekään oikein jaksanut tehdä mitään, saati saanut aikaiseksi jotakin konkreettista (palaneita olkapäitä lukuun otamatta). Sain minä muutaman tiskitärin tuossa tehtyä. Materiaalina bambulankaa ja työvälineenä 3,5 koukku.


Ensimmäisen tein ihan peruspertsa isoäidin neliöllä.


Seuraavakin oli simppeli kiinteällä silmukalla virkattu neliö. Voi olla, että tämä malli tosin on turhan tiivis tiskirätiksi, käytännössä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan.
 

Loppu langoista virkkailin sitten tällaisen. Ohje täältä, hiukan pienempänä vain, koska lagat loppuivat.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Suklaasiivut

Tänään vietettiin kerhossa kevätjuhlaa. Ollaan ahkerasti osallistuttu perhekerhoon koko vuosi. Meillä on ollut sellainen perjantaispeciaali parin äitiystäväni kanssa. Aamulla mennään kerhoon ja siitä vielä yhdessä lounaalle. Se on ollut tosi mukavaa. Nyt on vähän kaihoisa olo. Melkeen tuli itku. (Miten mä ikinä tuun selviämään päiväkodin tai koulun kevätjuhlista, kun nyt jo meinaan vollottaa.) Kiitokseksi kuluneesta vuodesta askarreltiin meidän mahtaville kerhotädeille kukkaset ja leivottiin suklaakeksejä.


Suklaasiivut
(noin 25kpl)

100g margariinia
1dl sokeria
2rkl vaaleaa siirappia
2dl vehnäjauhoja
2rkl (raaka)kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
1/2rkl ruokasoodaa

Vaahdota huoneenlämpöinen margariini, sokeri ja siirappi. Siivilöi joukkoon loput aineet ja sekoita sähkövatkaimella murumaiseksi. Puristele murumainen taikina palloksi ja jaa pallo kahteen osaan. Pyörittele kummatkin osat pitkäksi tangoksi pellille. Paista uunissa 175 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä vähän ja paloittele pötköt vinoiksi paloiksi vielä kun ne ovat hieman lämpimiä. Anna jäähtyä pellillä.


torstai 15. toukokuuta 2014

Äitienpäivälahja

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan äitienpäiväpostaus. Ei vain yksinkertaisesti ole ollut energiaa kaikkien uhmataisteluiden ja "yksinhuoltajuuden" (joka on kestänyt nyt 2viikkoa vajaa 6kk) keskeltä edes bloggailla. Uhmaikä on iskenyt kuopukseenkin. Tänään huudettiin 45 minuuttia kärryissä eteisessä, kun ei suostuttu tulemaan pois sekä pissattiin kiukkupissat housuun kun pakotin käymään käsipesulla suklaakeksien leipomisen jälkeen. Mikä natsi-mutsi. 

Mutta siis äitienpäivää vietimme mummilassa. Mies jatkaa vielä hetken uraansa maailmalla eli minua ei erityisesti hemmoteltu äitienpäivänä. Tai sain minä monta legorakennelmaa iloisen "hyvää onneapäivää"-toivotuksen saattelemana sekä esikoiselta taideteoksen "äiti".

Esikoisen näkemys äidistä.
Vasemmassa yläkulmassa myös onnitteluteksti.
Mummille askartelimme koristetyynyn. Tai pikemminkin tuunasimme. Tyynyliinan ja tyynyn ostimme ihan valmiina, mutta omin pikku kätösimme teimme tyynyyn perhosen. Samaa perhosideaa käytimme viime vuonna korteissa. Lisäksi pyöräytimme viemisiksi vielä suklaakakun.

Lahja mummille.



lauantai 10. toukokuuta 2014

Haisulikakku

Tänään vietettiin ystävän lapsen 2-vuotissynttäreitä. Sain ilokseni tehdä kakun. Toiveena oli maidoton suklaakakku suklaakuorrutteella, koristeena sokerimassasta tehty Haisuli. Kakun tein tällä ohjeella, välissä tummalla suklaalla maustettua soijavispiä ja kuorrute samaa kuin tässä kakussa. Kuvat napsaistu nopeasti juhlahumussa, mutta tällainen siitä siis tuli:



torstai 8. toukokuuta 2014

Vessapaperirullakukkia

Vessapaperirullat, mikä mahtava askarteluväline! Tämän vinkin tarjosi MLL:n puistotreffien tädit. Kiitos siis heille. Ihan pienille tämä on aika hankala ja vaatii vähintäänkin aikuisen apua.


Tarvitaan siis vessapaperi- tai talouspaperirulla, keppi/tikku, liimaa ja sakset (naurua koristeeksi).


Litistä vessapaperirulla ja leikkaa se viiteen osaan
(talouspaperi kymmeneen, riittää kahteen kukkaan).


Liimaa osat kiinni toisiinsa kukan keskeltä.


Liimaa keppi kahden viimeisen osan väliin.


Sido nauha ja kortti kukan varteen ja äitienpäiväkukkanen on valmis.


Ja tätäkin ideaa voi lähteä varioimaan taas ihan loputtamasti. Tässä versiossa kukka maalattiin ja vartena käytettiin grillitikkua, jonka ympärille liimattiin paperi. Kukan keskiosaan voisi liimata myös puolikkaan massapallon tai terälehdet voisi täyttää paperilla...


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Sinivuokkoja


Bongasin facebookin askarteluryhmästä kivan askarteluidean, jota piti päästä testaamaan.


Tarvitaan vain maalia, pullo, paperia ja innokas askartelija.


Dipataan pullot maaliin. Testasin sekä 1,5 että 05 litran pulloa.


Ja sitten vain leimailemaan.


Ei tämä ihan kyllä onnistunut, niin hauska idea kuin olikin. Jos pulloa käytti vain kevyenä leimana, sai aikaan pelkät "terälehdet". Jos taas auttoi hiukan painamalla paperia kiinni pulloon, sai selvemmän kukan, mutta se taas meni hiukan hankalaksi lapselle. Mutta ihan ok idea ja jos joku löytää täydellisen pullon, millä idean toimii, saa vinkata.


tiistai 6. toukokuuta 2014

Virkattu matto tai kaksi

Pitkästä aikaa joku käsityöprojektikin tuli valmiiksi. Ystävän lastenhuoneeseen toivottiin virkattua mattoa. Tästä muotoutui aikamoinen projekti, jonka lopputuloksena olikin kaksi mattoa.


Ensimmäinen versio matosta. Tämä tosin ei koskaan tullut valmiiksi. Virkkasin ja purin tätä aikani, enkä ollut ikinä tyytyväinen. Tätä tein jo ennen kuin olin jutellut kaverini kanssa mattoprojektista ja ajattelin tästä mattoa meidän olohuoneeseen.


Purin kuitenkin ensimmäisen version (jota virkkasin varmaan kaksi kuukautta) ja tein tilalle toisenlaisen maton. Tämän oli tarkoitus mennä sinne kaverin lastenhuoneeseen, mutta neuvottelujen jälkeen päädyttiinkin siihen, että tästä tulee sittenkin matto meille ja teen toisen maton heille, pienin muutoksin.


Ja nyt se on sitten vihdoin valmis! Siis tämä viimeisin versio, joka ehkä nyt on myös se viimeinen versio. Maton halkaisija on noin 1,5 metriä. Ohjetta katsoin hiukan täältä, mutta aika vapaasti sovelsin taas. Kudetta ostin hiukan vaja 8 kiloa ja hiukan siitä jäi yli, noin 7 kiloa siis kului. Aikaa maton virkkaamiseen meni noin pari viikkoa, jos ei siis lasketa kaikkia noita aikaisempia kokeiluversioita.




perjantai 2. toukokuuta 2014

Vappukukkia

Munkit sentään onnistui, vaikka simoille kävi vanhanaikaisesti...

Vappu oli ja meni. Kivaa oli, vaikka simat räjähti ja räntää satoi.


Käytiin vapputorilla, lakituksessa, pikniköitiin ja muuta perinteistä. Kaiken kruunasi tietenkin hyvä seura. Askarreltiin myös vappukukkia (tai ehkä äitienpäiväkukkia, hyshys...). Kuinka ollakaan taas näitä kädenjälkijuttuja, mun kestosuosikkeja. Ainakin näkyy lapsen oma kädenjälki, heh heh. Eli ensiksi piirrettiin tassunjäljet paperiin ja leikattiin ne siitä irti. Jos hermot kestää ja yhteistyö pelaa, sen voi tehdä taaperon kanssa yhdessä tai sit äiti leikkaa...


Seuraavaaksi leikattiin suikale vihereää paperia ja liimattiin se grillitikun ympärille.
Kreppipaperi ois kans hyvä vaihtoehto, mut meil oli nyt vaa tällasta.


Sitten vaan liimataan tassut kiinni kukan varteen niin että varsi jää kädenjälkien väliin
ja suloiset kevätkukkaiset ovat valmiit.