tiistai 17. kesäkuuta 2014

Koriste lähihoitajan valmistujaiskakkuun


 Pari viikkoa sitten väsäilin tilauksesta lähihoitajalle tulevaan kakkuun koristeen.
  Toiveena oli miespuolinen lähihoitaja sinisessä työasussa ja jotain työhön viittavaa rekvisiittaa.
Ja tällainen siitä sitten tuli.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Libanonilainen ilta

Eilen vietimme libanonilaista iltaa ihan vain aikuisten kesken. Oli kyllä virkistävää, todella. Kuvamateriaalia kertyi poikkeuksellisen vähän, joten tyytyminen on nyt yhteen hutaistuun jälkiruokakuvaan, joka sekään ei ole edustavin, mutta menkööt.


Baklava

450 g filotaikinaa jos pakaste niin sulatettuna
200 g voita

Täyte:

2½ dl saksanpähkinöitä rouhittuna
2½ dl mantelirouhetta
½ dl sokeria
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
hippunen jauhettua neilikkaa

Siirappi:

3 dl vettä
2 dl sokeria
½ dl hunajaa
1 kpl sitruuna niin mehu kuin kuorisuikale


Sulata voi pienellä teholla. Sekoita täyteaineet keskenään. Laita pellin tai uunivuoan pohjalle leivinpaperia niin että tulee vähän yli.

Leikkaa taikinakääri poikki, jolloin saat kaksi taikinanippua. Avaa yksi käärö pöydälle ja aseta yksi levy voidellulle leivinpaperille pellille. Ja voitele se samantien voilla. Lisää seuraava levy ja taas samoin voitele ja vielä kolmas levy ja taas voitele. Lusikoi vähän täyteainetta ja sitten taas levy päälle ja voitelu. Lisää siis vielä kaksi lisää voiteluineen. Eli näin jatketaan loppuun saakka niin että vikat kolme kerrosta on levyjä ja voita. Eli pieni kertaus; aina 3 levyä voiteluineen ja 1 kerros täyteainetta. Aivan lopuksi voitele päällimäinen pinta. Leikkaa terävällä veitsellä joko perinteisiä vinineliöitä tai neliöitä.

Paista baklavaa 175 asteessa noin 30 minuuttia. Laske sitten lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä 15 minuuttia. Tarkkaile ettei pinta rusketu liikaa.

Valmista siirappi paistamisen aikana. Mittaa kattilaan vesi, sokeri, hunaja, sitruunamehu ja kuorisuikale. Keitä noin 10 minuuttia. Poista kuorisuikale.

Kaada siirappiliemi baklavan päälle ja anna tortun vetäytyä peitettynä mielellään seuraavaan päivään. Leikkaa vinoneliöt vielä uudestaan leikkausjälkiä pitkin ennen tarjoilua.

Ohje löytyi täältä, mistä otin muitakin ideoita ja ohjeita, kuten korianteriperunat ja kebakot (joista tein kuintekin pyöryköitä). Koska halusin tehdä baklavasta vegaanisen version, korvasin voin vegaanisella margariinilla ja hunajan agavesiirapilla. Filotaikinaa ei kulunut ihan yhtä paljon, mitä alkuperäisessä ohjeessa.

Baklavan lisäksi libanonilaisen illan tarjoiluihin kuului tabbouleh-salaatti, sitrussalaatti, hummus, labneh, oliiveja, paistettua halloumia, mausteiset lihapyörykät sekä korianteriperunat. Ohjeet koottu sieltä täältä googlailemalla sekä vapaasti varioimalla. Ruoka tuntui maistuvan ja sitä oli riittävästi. Muutenkin ilta oli oikein onnistunut ja fiilis on muikea.


lauantai 7. kesäkuuta 2014

Muumipeikkokakku

Tämän viikonlopun kakkuprojektina oli muumikakku.  Voin sanoa, että kuumankostea ilma ei ole sokerimassan ystävä. Vähän jännittää miten kakku selvisi juhliin asti. Mutta tällainen kakku lähti juhlistamaan pienen pojan 2-vuotissyntymäpäivää:


Pohjana käytin kahta 6 munan tummaa levykakkupohjaa.
Täytteenä suklaamoussea.


6 munan levy/kääretorttupohja

6 munaa
1,5dl sokeria
1,5dl perunajauhoja
1dl vehnäjauhoja
1/2dl kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi joukkoon varovasti käännellen. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista 200 asteessa noin 8 minuuttia. Kuumoa heti kuumana sokeroidulle leivinpaperille ja irttoita paperi. Anna jäähtyä ja leikkaa haluamasi muotoisiksi paloiksi.

Suklaamousse-täyte

6,6dl laktoositonta kermaa
400g laktoositonta tuorejuustoa
390g Pandan tummaasuklaata

Sulata suklaa. Vaahdota kerma. Pehmennä tuorejuusto sähkövatkaimella. Lisää kermavaahto tuorejuuston sekaan varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi hieman jäähtynyt suklaa ja sekoita massa tasaiseksi.


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Terveellinen toukokuu

Takana on terveellinen toukokuu. Toisin sanoen herkkulakko. Nyt voin jo sillä kehaista, koska se on takana päin. Jos olisin toitottanut kuun alussa aikomuksiani, olisin koko kuukauden ajatellut sokeria tai lähinnä sen puutetta. Mutta onnistuin, yhtä repsahdusta lukuun ottamatta. Viime viikolla nappasin mummilasta mukaani nipun raparperin varsia ja keittelin niistä hilloa. Pari vartta jäi yli ja päätin tehdä niistä pienen raparperi-kaurapaistoksen jätkille välipalaksi ja pakko sitä oli itsekin hiukan maistaa. Voi vietävä miten hyvältä se maistuikaan! Kieletty herkku, paras herkku.

Hehkutetaan vielä sen verran, että herkuttomuuden lisäksi kuntoilussakin on hieman uusia tuulia. Arpaonni napsahti minuun ja voitin pari personal trainer -tapaamista ja sain uuden kuntosaliohjelman ja kausisuunnitelman. Jei!

Mutta se herkku, johon retkahdin:

Raparperi-kaurapaistos

pari-kolme raparperin vartta
n.1/2 dl fariinisokeria

 100 g margariinia
3 dl kaurahiutaleita
 1 dl fariinisokeria
 1 tl vaniljasokeria

Kuori ja paloittele raparperin varret. Laita uunivuokaan ja ripottele pinnalle farinisokeria. Sekoita margariini, kaurahiutaleet ja sokerit keskenään. Ripottele seos raparperien päälle ja paista 225 asteessa 15–20 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Tarjoa seuraksi vaniljajäätelöä, täyteläistä vaniljakastiketta, vaniljavaahtoa taikka vaikka soijamaitoa.