tiistai 16. heinäkuuta 2013

Vauvan tumppujen ohje

Olen saanut ommella muutamat tällaiset tumput lähiaikoina (taidan olla parhaassa vauvabuumi-iässä). Taaskaan en lähtenyt mitään ohjetta etsimään, vaan tein "mää itte"-periaatteella. Varmasti olisin jonkun ohjeen löytänyt, kun olisin hiukan googletellut, mutta jääräpäisyyttäni päätin koittaa itse keksiä miten nämä tehdään, eikä pienestä aivojumpasta nyt liene haittaa.


Aloitin hahmottelemalla kaavat kuopuksen vanhojen vauvatumppujen mukaan. Ensimmäiset tein tämän kaavan mukaan, jolloin siis tarvitaan yksi päälinen ja yksi vuori per tumppu.


Näihin tumppuihin leikkasin palat näin (lähinnä ison kuvion vuoksi). Tarvitaan siis 4 päälipuolen palaa, 4 vuoripalaa sekä resorit molempiin tumppuihin.


Tämän jälkeen ompelin vuoret ja päälliset, kummatkin oikeat puolet vastakkain.


Vuoriin jätin kääntöaukot.


Sen jälkeen surautin resorit.


Ja tämä oli se suurin aivojumppa osuus. Eli vuoren laiton resorin sisälle, oikea puoli resoriin päin. Ja päälipuolen sitten laiton päälimmäiseksi, siinäkin oikea puoli resoriin päin. Ja sitten surautin kaikki kappaleet yhteen.


Ja niin se vain onnistui kuin onnistuikin, kun kääntelin ne oikein päin niin ihan tumpuilta näyttivät. Lopuksi vielä ompelin koneella (jos osaa ommella kauniita piilopistoja käsin, niin kenties saisi vielä huomaamattomamman lopputuloksen) kääntöaukon umpeen.


Ja siinä ovat siis toinen tumppu nurjalta ja toinen oikealta puolelta.


Ja kaveriksi tietyksi sopiva myssy.



8 kommenttia:

  1. Tämmöset ohjeet saa mut melkein kaivamaan ton ompelukoneen esiin, mutta mä odottelen vielä kolmatta vuotta sitä ompelupöytää :D Ihana kuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä kyllä edistyy kodin kunnostaminen ihailtavaa vauhtia! :D

      Ei mullakaan oo mitään pysyvää ompelupistettä. Melkeen vuoden oli ompelukone tossa olohuoneen pöydällä, josta tarvittaessa siivosin kaappiin piiloon. Sitten se siirtyi makuuhuoneeseen ja tällä hetkellä se majailee lastenhuoneessa. Olisihan se oma ompeluhuone tai edes ompelunurkkaus aika kiva...

      Niin ja kuosi on Noshia, sun täytyy tulla syksyllä kutsuille! ;)

      Poista
  2. Mahtavaa, juuri etsinkin vauvatumppujen ohjetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No osuipas sopivasti! Toivottavasti onnistut näillä ohjeilla! :)

      Poista
  3. Hei, ihanaa ja kiitos. Ihtekki juuri oon kaivanu just tällästä ohojetta. Samoin tein ompelukone essii ja valamista tuli! nyt va ootellaa et tämä pikkune syntyy ni pääsee testaileen! :) kiitos vielä paljon, ihan blogi sulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ja kiva, että löysit kaipaamasi ohjeen! Tällaiset pikku "välipalaompelut" on kyllä mukavaa puuhaa. :) Ja onnea odotukseen! :)

      Poista
  4. Hei!

    Saammeko jakaa ohjettasi facebookin Tumpputempaus 2014-ryhmässämme? Haastamme ihmisiä ompelemaan ja lahjoittamaan tumppuja Oulun yliopistollisen sairaalan vastasyntyneille syntymälahjaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhäinen vastaus, bloggaaja on ollut lomille. ;) Mutta jos vielä on tarvetta, ni tietenkin saa jakaa! Ja vieläpä noin hyvään tempaukseen! <3

      Poista