sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Talvinen ristiäiskakku

Tänä viikonloppuna pääsin näpertämään kakkua pienelle talvivauvalle. Koristeiksi toivottiin lumihiutaleita ja marenkeja sekä vauvan nimeä. Väreiksi turkoosia, mintunvihreää ja valkoista.


Kakkupohjaksi toivottiin tummaa kakkupohjaa. Kakku oli noin 30 hengelle. Tein kymmenen munan kakkupohjan 30cm vuokaan.

10 munan kakkupohja

10 munaa
4dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1dl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Siivilöi vaahtoon jauhot. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 170 asteessa noin 40-45 minuuttia.


Täytteenä kakussa oli makutoiveiden mukaisesti vaniljatuorejuustotäyte suklaahipuilla.

Vaniljatäyte

800g vaniljatuorejuustoa
7dl vispikermaa
1-2dl tomusokeria
reilusti vaniljasokeria
+ 150g suklaata rouhittuna

Vaahdota kerma. Pehmennä tuorejuustosähkövatkaimella ja lisää joukkoon sokerit. Kääntele kermavaahto tuorejuustonsekaan. Lisää lopuksi sekaan suklaarouhe.


Kakun kuorrutin marenkikreemillä. Tein neljän valkuaisen annoksen. Kolmenkin olisi voinut riittää, sillä hieman jäi kreemiä yli. Tein kakkuun liukuvärjäyksen. Valkaisin koko kreemin ensin valkoisella pastavärillä (ilman valkaisua kreemi on hieman kellertävää), josta sitten osan värjäsin turkoosiksi. Ensin kuorrutin yhden kerroksen pelkällä valkoisella. Sitten kuorrutin alareunan turkoosilla ja kakun yläosan valkoisella.


2 kommenttia: