tiistai 26. elokuuta 2014

Ariel-kakku

Pääsin taas näpertelemään mitä hauskinta kakkua. Toiveena oli Kalaäiti (eli Ariel eli Pieni Merenneito)-kakku ihanan 3-vuotiaan prinsessasynttäreille. Kakun tuli olla myös maidoton, koska itse päivänsankarilla on maitoallergia. Kakkupohjana käytin 5 munan kakkupohjaa (noin15hlö), kostutukseen käytin vaniljasokerilla maustettua soijamaitoa ja täytteeksi tein maidottoman mansikkatäytteen.


Maidoton mansikkatäyte

2dl Sunnuntai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2,5dl Alpron soijavispikermaa
4 liivatelehteä
150g mansikoita
(½dl mansikkatomusokeria)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota soijakerma ja toisessa kulhossa vaniljakastike. Sulata liivatteet tilkassa vettä(tai mansikkamehua) ja lisää vaniljakastikkeen sekaan koko ajan sekoittaen. Soseuta mansikat ja lisää vaniljakastikkeen joukkoon. Kääntele lopuksi joukkoon soijakermavaahto. Mausta halutessa (mansikka)tomusokerilla.




3 kommenttia: