lauantai 15. marraskuuta 2014

Blondie-kakku


Tämän viikonlopun kakku meni veljentytön 15-vuotissynttäreille.
Tähän ei ollut mitään toiveitta, vaan toteutin tällaisen reseptikokeilukakun.
Tämä jos mikä on todella ällömakea kakku!


Pohjaksi tein trendikkään blondien eli valkosuklaabrownie-pohjan.

Blondiet

100g margariinia tai voita
130g valkosuklaata
3 munaa
100g erikoishienoa sokeria
2tl vaniljasokeria
175g vehnäjauhoja
100g valkosuklaata rouhittuna

Voitele halkaisijaltaan noin 20cm irtopohjavuoka. Vuoan pohjalle kannattaa laittaa myös leivinpaperi. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sulata margariini ja valkosuklaa kattilassa. Ota kattila liedeltä. Sekoita munat ja sokeri toisesse kulhossa ja yhdistä sitten suklaa-voiseokseen. Lisää vanijasokeri ja jauhot. Kääntele lopuksi joukkoon rouhittu valkosuklaa. Paista noin 20-25 minuuttia. Kakun tulee olla reunoilta kiinteä, mutta keskeltä se saa jäädä hieman löysäksi.


Ja makean pohjan päälle vielä vähän makeaa eli valkosuklaakuorrute:

Valkosuklaatryffeli:

1dl kermaa
200g valkosuklaata

Kiehauta kerma. Ota kattila pois liedeltä. Lisää paloiteltu suklaa ja sekoita tasaiseksi suklaakastikkeeksi. Anna kuorrutteen vetäytyä hieman ja levitä sitten kakun päälle. Anna jähmettyä muutama tunti tai yön yli.



Koristeluharjoitteluna näpertelin tällaisia kukkia.



Blondiet toimivat toki ihan sellaisenaankin, koristeeksi voi sipaista vaikka muutaman raidan sulaa valkosuklaata. Helppoa ja hyvää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti