maanantai 9. joulukuuta 2013

Paperista askarreltu lahjalaatikko

Tästä mun blogistahan on nyt vallan kuoriutumassa askartelublogi! Mut joulunaika saa sisäisen näpertäjänä valloilleen ja täytyyhän tätä näpertämisen ilosanomaa nyt jakaa muillekin! Tai ainahan minä tykkään näperrellä, mutta joulu antaa mahdollisuuden testailla ja näperrellä kaikenlaista, kun kotia voi koristella ja askarrella joulukortteja ja -lahjoja.

Tällä kertaa tällainen simppeli lahjalaatikko-askartelu. Isoveli aikoinaan opetti minulle tällaisen. Olen suuri itsetehtyjen lahjojen fani ja tällaiseen itsetehtyyn lahjarasiaan on mukava sujauttavaa vaikkapa itsetehtyjä joulunamusia, -koristeita tai muita lahjoja. (Kuinka monta kertaa sanan itsetehty saa mahtumaan yhteen postaukseen?)

Tein laatikot A3:n vesiväripaperista. Ensiksi ajattelin, että teenkin ekologisia lahjakääröjä joulumainoksista, sanomalehdistä sun muista, mutta niiden paperi oli liian ohutta tai en ollut tarpeeksi näppärä. Laatikko oli helpompi taitella hieman jämäkämmästä paperista, kartongistakin onnistui. Isoveljen kanssa näitä näperrettiin tapetista.


Leikkaa ensiksi A3-paperista neliönmuotoinen pala.


Tämän jälkeen taita neliön toiset kulmat yhteen.


Avaa paperi vielä neliöksi ja sen jälkeen taita kaikki kulmat neliön keskelle.


Tämän jälkeen taita kaikki reunat keskelle.


Ja avataan vielä isoksi. Keskelle muodostuva neliö on valmiin laatikon pohja.


Sitten avataan kaksi vastakkaista kulmaa.


Tähän asti homma oli ihan selvää, mutta nyt se haastavin vaihe, jota on vähän vaikea selittää tai kuvata, se täytyy vain hoksata, miten se menee. Mutta siis toisen avatun kulman läppä nostetaan ylös ja kulmat taitetaan sisäpuolelle. 


Kun kulmat on saatu asettumaan kivasti sisälle taiteaan läppä eteen niin, että kulman kärki on taas kesellä ja laatikossa on nyt kolme reunaa.


Tee sama hankala loppuvaihe toiselle avatulle kulmalle ja laatikko on valmis. Jos haluaa, voi kulmien alle laittaa tipat liimaa ja laatikko pysyy varmasti kasassa. Pohjalle voi myös liimata palan paksumpaa pahvia tai paperia, jos haluaa pohjasta jämäkämmän.


Vastapariksi tee toinen hieman pienempi laatikko
(alalaatikon aloitusneliön sivu oli noin 2cm pienempi kuin kansilaatikon sivu).


Sitten vaan täyttämään rasia vaikkapa itsetehdyillä tryffeleillä.
(yksi tryffeli ohje on täällä ja vegaaninen versio täällä.)


Nätti rusetti vielä päälle ja kyllä kelpaa! Paperi voisi olla värikkäämpää tai voisi vaikka antaa lasten pikkukätösin maalata/piirtää ensiksi paperiin ja sitten koota siitä laatikko, vähän taaperodesignia.



4 kommenttia:

  1. Omnom, oon syönyt noita tryffeleitä koko illan. Nyt pieni ähky! :D Mutta ihan mielettömän hyviä ovat, kiitos! <3
    -Jude

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiva kun maistuvat! Ja vielä kivempaa kun kummitäti pääsi ylläripyllärikylään! <3

      Poista
  2. Me tehtiin noita laatikoita kans lapsena tosi paljon! Niihin oli kiva säilöä kaikkea pikku tavaraa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niistä saa oikeita aarrearkkuja! Ja ne vois koristella vaikka miten hienoksi! Yksinkertaiset jutut on parhaita. :)

      Poista