äiti: "Otetaanko tänään taas kuvia?"
isoveli: "Tietty!"
äiti: "Tänään pitäis ottaa kuva viestistä. Mikä on viesti?"
isoveli: "Se, mikä tulee puhelimeen. Siitä mä otan kuvan."
Tänään oli siis selvät sävelet, mitä kuvattaisiin. Mitäköhän olisin itse kolmevuotiaana vastannut. En ainakaan samoin kuin isoveli. "Äiti oliko sillon autoja, kun sä olit pieni?" Fossiili, mikä fossiili. Jotain kertoo ehkä tuo älytön puhelimenikin. Ekan kerran huomasin olevani "vanha" (lainausmerkeissä siksi, etten mä nyt mikään vanha oo, vaan nuori ja erittäin ajan hermolla oleva äiti), kun isoveli mummilassa ihmetteli "mikä toi on?". Se oli lankapuhelin. Ajatella, mun lapseni ei oo ikinä ennen nähnyt lankapuhelinta, hän ei ole ikinä käyttänyt lankapuhelinta! Ja mä muistan sen ajan, kun ei muita ollutkaan. Tai sen kun sain ekan oman kännykän. Tai sen kun olohuoneen nurkkaan tuli eka tietokone, sellainen valtava möllykkä. Ja kun kotiin saatiin netti. Tosin ei siellä sopinut surffailla, kun tuli valtavat puhelinlaskut, tunti päivässä korkeintaan. Sit piti varata kirjaston koneelta aika, että pääsi kissin tsättiin.
Mun kuvassa on viesti ulkomailta, joka saatiin pari päivää sitten.
"Pian voidaan jo laskea yhden käden sormilla yöt, milloin isi tulee taas kotona käymään..."
Etanapostia, tällaisia viestejä silloin lähetettiin silloin ku äiti oli pieni. Onneksi nykyäänkin joskus.
Ihana juttu! :) :) Mekin tässä just taannoin muisteltiin, miten työlästä ois ollut kovassa hädässä soittaa pyöritettävällä puhelimella hätänumeroon, joka silloin oli 000. Se yks nollahan pyöri aina koko kierroksen! Ja kylläpä tunsin oloni fossiiliksi. ;D
VastaaPoistaIhanaa, etten ole ainut fossiili. :D Mä lohduttaudun sillä, että multa on kysytty vaan "oliko silloin autoja kun olit pieni?", itse aikoinani kysyin omalta äidiltäni "oliko silloin dinosauruksia kun olit pieni?" Tuosta on jo paha pistää paremmaksi. Mut kummallista kyllä huomata vanhenevansa, vaikkei ole ollenkaan vanha.
Poista