lauantai 29. maaliskuuta 2014

Huhuu?

Hengissä ollaan blogihiljaisuudesta huolimatta. Viimeiset viikot ollaan taisteltu oksutautia ja kevätväsymystä vastaan. Mihinkään ylimääräiseen, kuten bloggailuun, ei vain ole löytynyt energiaa ja mielenkiintoa. Äitiä vaivaa jatkuva väsymys, jätkät herättävät jo kuuden hujakoilla, yöt ovat olleet vähän levottomia, pikkuveljestä on kuoriutunut uhmistuhmis, jonka lempipuuhaa on isoveljen härnääminen... Oksuväsyvalivali. Siinäpä ne kuulumiset.

Oksuilun takia jouduin ensimmäistä kertaa perumaan yhden kakkutilauksenkin ja viettämään yhden viikonlopun ilman kakkuprojektia. Kurjuus. Ja kun olisi ollut mielessä vähän uusien reseptien ja koristeiden testailua. Höh. Onneksi tänä viikonloppuna tilanne korjaantuu ja olen päässyt taas näpertämisen makuun. Tässä taas pari pöllökakkua viikonlopun ratoksi.


Toiseksi kakuksi toivottiin suklaatryffelikakkua. Tein vegaanisen version. Pohjaan käytin gluteenittomia keksejä ja näin sain kakusta gluteenittoman, munattoman ja maidottoman.


Toiseksi kakuksi tein ihan perus juutokakun, suklaaoksilla koristeltuna.

Peruspertsa juustokakku

Keksipohja:
200 g digestive-keksejä (tällä kertaa käytin gluteenittomia suklaakeksejä)
75 g voita/margariinia

Täyte:
4 liivatelehteä
3 dl kermaa (yleensä käytän sellaisen 3,3dl purkin kokonaan)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
½ tl vanilijajauhetta (tai 2tl vaniljasokeria)
2-3 rkl sitruunamehua

Tee keksipohja: Murskaa keksit ja sulata voi. Yhdistä ja sekoita tasaiseksi. Painele irtopohjavuoan pohjalle (22-24cm halkaisija). Laita jääkaappiin täytteen valimistamisen ajaksi.

Valmista täyte: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri sekä sitruunamehu ja sekoita. Sulata liivatteet tilkassa kiehuvaa vettä ja kaada ohuena nauhana tuorejuuston sekaan, koko ajan vatkaten. Kääntele lopuksi joukkoon kermavaahto. Kaada keksipohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa 1-2 tuntia.


2 kommenttia:

  1. Nää sun pöllökakut on ihan mahtavia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä on kyllä tullut aikamoinen hittituote. :D

      Poista