sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kevätfiiliksissä

Viikko sitten metsästettiin koleassa vesisateessa pajunkissoja virpomisvitsoja varten. Palmusunnuntainen virpomiskeikkakin meni Batmanillä kurahousuissaan seurana sininen kumipupu. Ja tänään pärjättiin pihalla paitasilteen (tai "kesäkunnossa", kuten isoveli asian ilmaisi) ja minä ehdin polttaa jo naamani ensimmäisen kerran tänä keväänä, ai että!

Pajunkissoja metsästämässä.

Pätmän ja kumipupu virpomassa.
Pikkuviherpeukalot innostuivat "rikkaruohojen" kasvatuksesta.
Viherpeukaloisuus ei ole periytynyt ainakaan allekirjoittaneelta...
Pääsiäisaskarteluista kiittäminen perhekerhoa,
itsellä oli inspiraatio piilossa jossain kevätväsymyksen alla.
Lankalauantaina mummilan metsässä.
"Äiti, ei niit voi rikkoo, niit voi vaa kattoo", tietää jo 2-vuotiaskin.
Kevään merkkejä, ainakin sitruuna-, kaali- ja tämä isonokkosperhonen bongattu lauantaina ja tänään vielä västäräkkikin!


Eikä suinkaan postausta ilman reseptiä.
Pitkäperjantain päivälliselle pyöräytin jälkkäriksi
Daim-juustokakun


Pohja:
175 g Dominokeksejä
n.50 g margariinia

Täyte:
4 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä
4 (à 28 g) Daim-patukkaa
3,3 dl kuohukermaa
200 g tuorejuustoa
¾ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Koristeluun:
1-2 (à 28 g) Daim-patukkaa
pieniä suklaamunia

Valmista keksipohja. Sulata margariini, murenna keksit. Yhdistä ja tappule taikina irtopohjavuoan (haljaisia20-22cm) pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Pehmennä tuorejuusto sähkövarkaimella toisessa kulhossa. Lisää sokerit ja kuumaan vesitilkkaan sulatetut liivatteet. Kääntele joukkoon kermavaahto. Lisää lopuksi rouhitut Daim-patukat. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna jähmettyä viileässä neljästä tunnista seuraavaan päivään. Koristele.



Aurinkoista kevättä!



2 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia!! Tosi hyvä fiilis tuli. Ja tuo makro-pajunkissakuva jäi kyllä mieleen :)

    VastaaPoista