lauantai 11. marraskuuta 2017

Tennarikakkuja

Tämä syksy on ollut varsin vauvaisa. Viimeisen viikon sisään mahtui peräti neljä vauvauutista. Tänä viikonloppuna pääsin myös näpertelemään yhdelle syksyvauvalle nimiäiskakkua.


Kakun koristeeksi toivottiin tennareita ja viirinauhaa, jossa olisi vauvan nimi. Väreinä valkoista, sinistä ja harmaata. Aikaisemmissa tennarikoristeissa olen nauhoina käyttänyt ei syötävää nauhaa, mutta tällä kertaa testasin tehdä nauhatkin sokerimassasta ja se kävikin yllättävän helposti ja näin koko koristeen voi syödä.


Makuina kakussa valkosuklaa ja mustikka. Tein täytteeksi aina yhtä herkullisen valkosuklaa-tuorejuustotäytteen. Lisäksi testasin mustikkacurdia (ohje Valiolta).

Mustikkacurd

200g pakastemustikoita
1dl hillosokeria
1 keltuainen
59g voita (käytin margariinia)

Kiehauta mustikat kattilassa. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää keltuainen ja hillosokeri kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen 5-8 minuuttia, kunnes seos sakenee. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä hiukan. Vatkaa joukkoon voi kuutioina. Säilytä peitettynä jääkaapissa kakun täyttämiseen saakka. Määrä riitti hyvin 26 cm kakun täytteeksi ja hieman jäi vielä ylikin.


Tennarikakkuja pääsee vähän väliä näpertelemään. Keväällä tein yhden tennarikakun vauvakutsuille. Silloin väreinä valkoinen ja hopea. Tennareiden lisäksi koristeina tähtiä ja sokerihelmiä. 


Ohje ja kaavat tennareihin löytyy Pionilaaksosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti