sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Syksyinen ristiäiskakku


Tämän syksyn ensimmäinen kakku meni pienen Aksel -pojan ristiäisiin syyskuun alussa. Kakusta toivottiin saman tyylistä kuin aikaisemmin tekemäni syksyinen ristiäiskakku.


Poimin aiemmasta kakusta idean syksyn lehdistä. nalleista sekä vauvasta. Lisäksi kakkuun toivottiin vauvan nimeä ja syntymäpäivää. Aikaisemman kakun olin kuorruttanut kaulintamassalla, tällä kertaa käytin marenkikreemiä.


Kakkupohjaksi tein 10 munan tumman kakkupohjan. Täytteeksi vaniljamoussea sekä tuoreita vadelmia.


2 kommenttia: