Ihan koukussa

Mä en tajua, mä en osaa, mä en hahmota, ei tää oo mun juttu! Ensimmäisen parin isoäidinneliön kohdalla olin vakaasti tätä mieltä. Katsoessani ensimmäistä kyhäelmää, jota joku piristääkseen minua voisi kutsua isoäidinneliöksi, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Se näyttää karmeammalta kuin se yksi ”isoäidinneliö”, jonka viimeksi tein, noin 15 vuotta sitten ala-asteen käsityötunnilla. Eipä ole paljon edistystä tapahtunut...

Mutta sitten koin jonkun ahaa-elämyksen ja tällä hetkellä isoäidinneliöitä on jo parisenkymmentä. Enkä edes tiedä mitä niistä tekisin, mutta oon ihan koukussa! Äidilleni (joka viimein uskalsi minulle ruveta opettamaan jotain, siitä ei olisi silloin 15 vuotta sitten minun temperamentillani tullut muuta kuin tappelua) sanoin, että kuopukseni saa tästä viltin 10-vuotislahjaksi tai sitten viimeistään lapsenlapsille vauvapeitoksi. Mielestäni ihan realistiset tavoitteet.

Näitä siis näpertelen iltojeni iloksi, silloin kun olen saanut lapset nukkumaan enkä istu tietokoneella ihmettelemässä blogiani. Toivon, että bloggailussakin tapahtuu vähän samanlaista kehitystä kuin isoäidinneliöiden kanssa. Kiukuttelu ja turhautuminen on jo käyty läpi, nyt on menossa vähän tällainen jahkailu ja epäröinti vaihe. Mutta ehkä kohta tulee se ahaa-elämys ja jään koukkuun. Toistaiseksi suhtaudun tähän edelleen hieman ristiriitaisesti... Taidanpa virkata muutaman neliön ahaa-elämystä odotellessa.

Kolme ensimmäistä isoäidinneliötäni parin viikon takaa. Edistystä havaittavissa.