keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pipoprojekti

Tänään sitten lähdettiin ulos muutaman sisällä vietetyn päivän jälkeen. Heti ulos päästyämme 2-vuotias toteaa: "Aurinko paistaa ja linnut laulavat ihanasti! Olikohan tuo talitintin ääni?" Olisikohan sittenkin pitänyt vääntäytyä eilenkin ulos ja välttyä kaikelta siltä kitinältä, jäähypenkkeilyltä ja rähjäämiseltä... Hölmö äiti.

Vietettiin siis ihana, aurinkoinen ja ulkoiluntäytteinen aamupäivä pirteässä pakkassäässä. Päästiin testaamaan uusia pipojakin. Pipoprojekti pääsi vähän venahtamaa milloin mistäkin syystä, ensin piti löytää talvihaalarit, sitten niihin mätsäävä kangas, piirellä ja testailla kaavoja ja sitten olikin jo joulua ja synttäreitä... Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Täytynee alkaa suunnitella kesälätsiä, jotta saisi ne sitten kesäksi 2013 päähän.


Valmiit pipot kummallekin jätkälle.
(Kaksinkertaista fleeceä.)

4 kommenttia:

  1. Voi ihania!! Ja varmasti vielä hienompia poikien päässä!

    Huomasin ensimmäistä ja toistaiseksi ainoota pipoa tehdessäni, että se kaavoitus on ihan kätevä... Luulin kai itsestäni liikoja, että heti tulisi "sattumalta" oikean kokoinen ja mallinen. ;)

    Onko sulla muuten saumuri käytössä? Ainakin velour venyi kurjasti tavallisen koneen alla, vaikka kokeilin kaikkia jousto-ompeleita ja siksakeja. Ehkä haen isoäitini saumurin lainaan! :)

    - annina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annina! Mä oon tehnyt ihan sellaisia perus "neliöpipoja" ilman kavaa ja ne kyllä onnistuu, mut sopivat sellaisiksi välikausipipoiksi eivätkä näin paukkupakkasille.

      Nyt halusin tällaisen hyvin korville ja niskaan tulevan mallin, joka ei kuitenkaan olisi koko ajan silmillä. Hyvän ja sopivan pipon löytäminen on todella vaikeeta!

      Ja ei oo tällä hetkellä saumuria. Mullakn oli äidiltä lainassa, mutta sitten ostin itselleni paremman ompelukoneen (Berninan) ja mielestäni sen kanssa ompelee hyvin materiaalia kuin materiaalia (tai siis niitä, mitä oon käyttänyt lastenvaatteisiin. ;) )

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta!
      Täytyykin ens kerralla, kun nähdään, jutella vähän noista ommel-valinnoista! ;)
      Mun ompeluinto meinaan vähän jopa laski, kun perfektionistina en saanut piposta "täydellistä". :)

      - annina

      Poista
    3. Täytyy jutustella sit ensi viikolla! :)

      Mulla tosiaan on uusi, ihana kone, jolla saa kyllä aikas hyvää jälkeä. Aluksi mäkin olin ihan innoissaan saumurista, mutta siinä ne langat on niin kalliita ja lankojen vaihtaminen työlästä, joten käytännössä käytössä oli aina valkoiset langat ja musta siistinpää jälkeä tuli ompelukoneella, kun saa kankaaseen sopivat langat...

      Poista