keskiviikko 14. elokuuta 2013

"Myy voi olla oikeassa, leipominen on poppamiesten hommaa."

Jos joku ei vielä ole huomannut, pidän leipomisesta ja taidan olla siinä ihan hyväkin. Mutta minusta tuntuu, että tämä taito rajoittuu vain makeaan leivontaan. Tai on minulla pari hyvää leipäohjetta takataskussa, mutta siihen ne sitten jää.

Kesän aikana olen yrittänyt löytää hyvää focaccia-leipä ohjetta. Karata pois mukavuusalueelta, karkulainen kakkutehtaalta. Kokeiluissa olen tullut siihen tulokseen, että focaccian salaisuus on merisuola ja oliiviöljy, joita käytetään ronskista leipomisen eri vaiheissa. Lisäksi taikina saa myös olla hieman löysää ja tarttuvaista ja sitä tulee vaivata kauan. Taikinan valmistuksestakin löytyy monenlaisia poppakonsteja (tee jauhoihin kuoppa ja kaada vesi siihen, anna taikinan vetäytyä jääkaapissa yön yli, turvota taikina lämpimässä vesihauteessa...), joista en ole vielä ihan varma mitkä oikeasti tekevät leivästä spesiaalin ja mitkä ovat vain taikauskoa. Vielä en ole löytänyt sitä täydellistä, aitoa focacciaa, mutta tuli tästä ihan hyvää ja respetiä jopa pyydettiin.

Focaccia

4 dl vettä
2-3 tl suolaa
1 rkl siirappia
25g tuorehiivaa
(tai 1 pss kuivahiivaa)
4 rkl oliiviöljyä
(yrttejä)
noin 8dl jauhoja

Pinnalle:
oliviiöljyä
merisuolaa
rosmariinia (ja/tai muita yrttejä)
sekä maun mukaan muita herkkuja



Itse tein leivän näin: Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liota veden joukkoon reilusti suolaa (itse laitoin suoraan myllystä, noin 2-3tl, eri ohjeissa määrä vaihtelee 1tl ja 1rkl välillä), ruokalusikallinen siirappia sekä hiiva. Lisää puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Lisää öljy, (halutessasi yrttejä voi lisätä jo taikinan sekaan eikä vain pinnalle) sekoita ja lisää loput jauhot vähitellen.  Taikina saa jäädä hieman tarttuvaksi. Vaivaa taikinaa kunnolla (noin10min) ja anna turvota kaksinkertaiseksi (30-60 min).


Kun taikina on turvonnut kaksinkertaiseksi kumoa taikina oliiviöljyllä voidellulle pellille tai vuokaan (itse käytin myös leivinpaperia, koska olen laiska tiskaaja). Anna turvota pellillä vielä puolisen tuntia. Painele taikinaan koloja ja sivele leipä oliiviöljyllä ja lisää täytteet. Päälle voi laittaa vain öljyä, merisuolaa ja maun mukaan yrttejä (esimerkiksi rosmariini ja/tai basilikaa), mutta oikeastaan käyttää voi mitä vain mistä pitää. Tässä versiossa päällä oli oliiviöljyä, merisuolaa, (kuivattuja) yrttejä, kirsikkatomaatteja ja punasipulia. Hyvin sopisi oliivit, aurinkokuivatut tomaatit, valkosipuli, juustoraaste (mozzarella tai parmesaani tai vegaanille cheezly)... Paista 200 asteessa 25-30min.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti