lauantai 31. elokuuta 2013

YLLÄTYYYS!

 Olen jo aikaisemmin tohkeillut meidän mahtavasta mammakerhosta. 
Tällä kertaa keksittiin järjestää yllärisynttärit kerhon 2-vuotiaalle neidille.
Ja voin kertoa, että poikavoittoisessa mammakerhossa oltiin melkoisen tohkeissaan
järkkäilemässä vaaleanpunaisia prinsessajuhlia.
Voi ihanaa!



Minä pääsin taas yhteen lempparipuuhaani eli leipomaan. Ja tämä kahden jätkän äiti veti kyllä aikamoiset prinsessaöverit vaaleapunaisine perhosineen ja glitterprinsessakruunuineen.


Suklaamuffinssit

2dl maustamatonta soijajogurttia
2 dl sokeria
100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ dl kaakaojauhetta
130g tummaa suklaata (Panda)

Kuorrute:
Alpron air&creamya (purkki tai puolikas)
tomusokeria (maun mukaan)
pari tippaa Wiltonin punaista pastaväriä

Sulata margariini. Yhdistä jogurtti, sokeri ja margariini. Lisää kuivat aineet ja lopuksi paloiteltu suklaa. Lusikoi muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa noin 15minuuttia. Tein ohjeella 11 melko isoa muffinssia.

Vaahdota kerma, lisää tomusokeri ja väri ja sekoita tasaiseksi. Kuorruta jäähtyneet muffinssit. Ja koristele esimerkiksi sokerimassaperhosilla.


Vegaaninen kakkupohja:
("3-4 munan pohja")

1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1,5 tl ruokasoodaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl soijamaitoa
1 dl öljyä
2 rkl omenaviinietikkaa

Sekoita kuivat aineet, lisää soijamaito ja öljy. Lisää lopuksi etikka ja sekoita hyvin. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan (halkaisija 16cm). Paista 175 asteessa noin 25minuuttia.

Täyte:
2,5dl (1purkki) Alpron air&creamya
½ purkkia Tofuttia
tanko aitoa vaniljaa
(tai 1-2tl vaniljasokeria)
1-2rkl sitruunamehua
½ dl tomusokeria (tai maun mukaan)

Vaahdota kerma. Pehmennä tofutti toisessa kulhossa. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet tofutin sekaan. Lisää myös sitruunamehu ja tomusokeri tofutin joukkoon. Kääntele lopuksi kermavaahto tofutin joukkoon.

Irrotta jäähtynyt kakku vuoasta. Leikkaa halki yhdestä tai kahdesta kohtaa. Laita yksi kakkukerros takaisin vuokaan. Kostuta vaniljasokerilla maustetulla soijamaidolla ja sipaise pintaan ohut kerros mansikkahilloa. Lapio täytettä ronkisti pohjan päällä. Kostuta seuraava pala ja laita täytteen päälle. Anna kakun vetäytyä vuoassa muutama tunti jääkaapissa.

Koristeluun käytin vaahtokarkin makuista kaulintamassaa. Perhoset ja kruunun tein samasta massasta, jonka värjäsin vaaleanpunaiseksi Wiltonin punaisella pastavärillä ja syötävällä glitterillä.



Ihan lapsen innolla järkkäiltiin juhlia. Juonittiin ja suunniteltiin, jaettiin tehtäviä ja vähän huijattiinkin. Oli ihan sairaan hauskaa ja mikä parasta päivän prinsessa (tai prinsessat) eivät arvanneet mitään! Onnistuneet yllätysjuhlat ihanien ystävien kanssa. 
Olen vieläkin ihan tohkeissana, hihihii!


2 kommenttia: